Oppiminen eläkkeelle siirtymisen elämänvaiheessa

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää, kuvailla ja selittää eläkkeelle siirtymisen elämänvaihetta oppimisen näkökulmasta. Tarkoituksena oli tuottaa laadullista tietoa siitä millaisia merkittäviä oppimiskokemuksia kohderyhmän eläkkeelle siirtymiseen oli kuulunut ja mitkä tekijät oppimista mahdollisesti olivat tukeneet tai haastaneet. Lisäksi tutkimuksella haluttiin ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ikääntymisestä tuoden esiin myönteistä ajattelutapaa kolmannen iän, voimavarakeskeisyyden ja elämänlaajuisen oppimisen asettuessa tutkimuksen keskiöön.

Kohderyhmän muodostivat yhdeksän iältään 63–82 -vuotiasta henkilöä, joiden eläkkeelle siirtymisen ajankohdat vaihtelivat juuri eläkkeelle hakeutumisen ja noin kymmenen vuotta eläkkeellä olon välillä. Vastaajat olivat kotoisin eri kaupungeista, he olivat työelämässään edustaneet satunnaisia eri ammatteja ja heistä kuusi oli naisia ja kolme miehiä. Kohderyhmän jäsenet osallistuivat tutkimukseen sähköpostitse vapaamuotoisilla kertomuksilla merkittävistä oppimiskokemuksistaan eläkkeelle siirtymisen elämänvaiheessa.

Kerättyä aineistoa tarkasteltiin osana elämäkertatutkimuksen aikuiskasvatuksellista tutkimusperinnettä ja narratiiviseen tutkimusotteeseen perustuvin menetelmin. Aineiston analysointi toteutettiin narratiivisen kategorisoinnin avulla ja lisäksi siitä oli löydettävissä niin sanotulle sankarikertomukselle ominaisia voitokkaita juonityyppejä, joka tuotiin esille yhtenä osana tutkimuksen tuloksia. Pääosin tutkimustuloksissa kuitenkin keskityttiin kategorisoinnin avulla tuotettuihin aineiston teemoihin, jotka olivat työuran ansiot, sosiaaliset suhteet, halu olla avuksi muille, taloudelliset kysymykset, huolen aiheet, käytännön tiedot ja taidot, itsereflektio, ajallisuus, vireys ja omaehtoisuus. Teoriaan ja aiempiin tutkimuksiin nojaten nämä teemat kiteytettiin vielä kolmeen yläluokkaan: omanarvontunto, aika ja ympäristö.

Yksi keskeinen johtopäätös tutkimustulosten osalta oli, etteivät löydetyt teemat ja yläluokat muodostaneet yksiselitteisiä toisistaan irrallisia oppimisen kenttiä, vaan ilmiöt esiintyvät myös osin lomittain suhteessa toisiinsa. Näiden kenttien keskiöön ja niitä yhdistäväksi tekijäksi asettui erityisesti omaehtoisuuden käsite, jolla pyrittiin tutkimuksessa kuvaamaan elämänvaiheen yhtä erityispiirrettä. Tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että ilmiö on kaikkiaan monitasoinen ja vaatii yhä syvällisempää ymmärrystä, jotta ikääntymistä ei enää tarkasteltaisi kulttuurissamme uhkana vaan pikemminkin mahdollisuutena.