Kasvatustieteen tiedontahto. Kriittisen historian näkökulmia suomalaiseen kasvatuksen tutkimukseen

Abstract

Kasvatustiede on viime vuosisadan alusta saakka pyrkinyt kehittymään kokemusperäiseksi tieteenalaksi. Samalla kasvatustieteessä on pyritty muodostamaan tietoa, josta olisi hyötyä myös suomalaisen kansanopetuksen kehittämisessä.

Tieteenalaa on usein kritisoitu siitä, ettei se ota huomioon kasvatuksen eettisiä, kulttuurisia ja yksilöllisiä näkökohtia. Erityisesti 1900-luvun alusta 1970-luvulle ulottuvaa ajanjaksoa on luonnehdittu positivistisen tieteenihanteen ja behaviorististen oppimiskäsityksen aikakaudeksi.

Kyseinen vaihe kasvatustieteen historiassa on kuitenkin ollut tärkeä tieteenalan tutkimusmenetelmien ja yhteiskunnallisten suhteiden muotoutumiselle. Tutkimuksessa kuvataan suomalaisen kasvatustieteen kehitystä 1900-luvun alusta 1970-luvulle. Filosofinen tarkastelu kohdistuu erityisesti niihin kehityskulkuihin, jotka ovat merkittäviä sekä nykypäivänä tunnetuille tutkimusmenetelmille ja käsitteille että niihin pohjaaville opetus- ja kasvatuskäytänteille.

Tutkimus jäsentyy kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan kasvatustieteen tapoja määritellä toisaalta objektiivisen tiedon ominaispiirteitä sekä toisaalta kasvatustieteellisen tiedon suhdetta kansanopetuksen käytäntöihin.

Toinen osa koostuu kolmesta suppeammin rajatusta tapaustutkimuksesta. Ensimmäisessä tarkastellaan suomalaisen oppimisen diskurssin kehittymistä vuosisadan alun kokeellisesta kasvatustieteestä 1960- ja 1970-lukujen ohjelmoidun opetuksen ja tavoiteoppimisen teorioihin. Toisessa tapaustutkimuksessa analysoidaan koululuokassa tapahtuvan vuorovaikutuksen ja luokan sosiaalisten rakenteiden analytiikan muotoutumista Matti Koskenniemen varhaisista 1930-luvun tutkimuksista 1960-luvun lopulla käynnistyneeseen laajamittaiseen DPA Helsinki -tutkimushankkeeseen. Kolmanneksi tarkastellaan kasvatustieteellisessä tutkimuksessa käytettyjen tilastollisten menetelmien kehittymistä vuosisadan alun älykkyystutkimuksista toisen maailmansodan jälkeisiin koulusaavutuksia, kasvatusasenteita ja opettajan tehokkuutta koskeviin tutkimuksiin.

Kaikissa kolmessa tapaustutkimuksessa ilmenee eri tavoin se, miten kasvatustieteellinen tutkimus määrittelee kansanopetuksen ilmiöitä koskevan objektiivisen tiedon ehtoja. Samalla niissä pyritään osoittamaan, millä tavoin opetuksen käytänteitä voitaisiin uudistaa tiedeperustaisiksi ja oppilaiden yksilöllisiä potentiaaleja ja rajoituksia paremmin huomioiviksi.

Väitöstutkimuksessa kehitetään erityisesti Michel Foucault n ajattelun pohjalta uudenlaista kriittistä näkökulmaa kasvatustieteen ja yhteiskunnallisen vallankäytön välisiin kytköksiin. Tutkimuksen kautta voidaan kysyä uudestaan, onko kasvatustieteen menneisyys niin synkkä kuin kriittiset puheenvuorot ovat antaneet ymmärtää.

This study examines the history of Finnish educational research from the early 20th century through to the 1970 s. The focus is on those historical trajectories of the discipline which are significant to those concepts, theories and research methods known today.

Michel Foucault s archaeology of the human sciences provides the theoretical and methodological frameworks for this study. Thus, it examines the formation of scientific pedagogical knowledge in the context of various historical and societal factors and power relations. The research data consists of pedagogical research articles and research reports as well as pedagogical text books.

The study is divided into two parts. The first part examines various conditions of possibility for objective educational knowledge on the one hand, and the relations between scientific knowledge and educational management practices on the other. The second part consists of three case studies. The first case study considers development of Finnish discourse on learning from early experimental pedagogy to the theories and practices of programmed instruction and mastery learning. The second case study describes how the analytics of classroom instruction and social structures have developed since the 1930 s through to the 1970 s. The third case study examines the evolution of statistical practices in educational research, using intelligence and student achievement tests as well as research on educational attitudes and teacher effectiveness as case examples.

The study shows how educational research defines the conditions of possibility for objective knowledge of educational phenomena. At the same time, educational research strives to point out how pedagogical practices could be improved so as to make them more scientific, child centred and effective.