Psychosocial development and social support among adolescents with visual impairment

Abstract

Pitkäaikaissairaus tai vammaisuus voi olla nuoruusiässä stressitekijä ja vaikeuttaa nuoruusiän kehitystä. Monilla näkövammaisilla lapsilla ja nuorilla on todettu esiintyvän psykososiaaliseen kehitykseen liittyviä ongelmia. Vammaisuus ei ole kuitenkaan välttämättä myönteisen kehityksen este. Onnistuneessa kehitysprosessissa, toisten ihmisten tukemana vammaiset nuoret voivat kehittyä tasapainoisiksi ja vahvoiksi ihmisiksi. Väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli tutkia näkövammaisten nuorten psykososiaalista kehitystä normaalisti näkevien ja kroonisesti sairaiden ikätovereiden kehitykseen verrattuna. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, millä tavoin muilta ihmisiltä, erityisesti vanhemmilta ja ystäviltä, saatu sosiaalinen tuki oli yhteydessä nuorten psyykkiseen hyvinvointiin.

Tutkimuksen kohderyhmänä oli 115 lukuvuosina 1993-1994 ja 1996-1997 kotipaikkakuntansa peruskoulun yläasteella opiskellutta suomenkielistä näkövammaista nuorta, joilla ei näkövamman lisäksi ollut muita vammoja (keski-ikä noin 14 vuotta). Heikkonäköisiä heistä oli 94 ja sokeita 21. Vertailuryhmä koostui 607:stä normaalisti näkevästä ja 44:stä kroonisesti sairaasta näkövammaisten nuorten luokkatoverista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselyä.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että näkövammaisten ja ei-näkövammaisten nuorten sosiaalisten verkostojen koko ja koostumus olivat samankaltaisia. Vanhemmat (erityisesti äiti) ja ystävät olivat nuorille keskeisiä sosiaalisen tuen antajia. Kuitenkin näkövammaiset nuoret, erityisesti tytöt, kertoivat saavansa ystäviltään tukea harvemmin kuin ei-näkövammaiset. Lisäksi näkövammaisilla nuorilla oli enemmän ongelmia ystävyyssuhteissa kuin ei-näkövammaisilla ja kroonisesti sairailla nuorilla. Heidän ryhmässään oli vähemmän niitä, joilla oli useita ystäviä, he viettivät vapaa-aikaansa harvemmin ystävien kanssa ja olivat seurustelleet vertailuryhmän nuoria harvemmin.

Näkövammaisten ja ei-näkövammaisten nuorten välillä ei ollut eroa psyykkisessä hyvinvoinnissa (psykosomaattiset oireet, masennus, itsetunto). Näkövammaisilla tytöillä oli kuitenkin normaalisti näkeviin tyttöihin verrattuna kohonnut masennusoireiden ja matalan itsetunnon riski. Pojat taas olivat normaalisti näkeviä ikätovereitaan harvemmin masentuneita. Näkövammasta riippumatta masennus oli tytöillä poikia yleisempää, näkövammaisilla tytöillä masennuksen esiintyminen oli lähes viisinkertainen näkövammaisiin poikiin verrattuna, normaalisti näkevillä tytöillä vastaavasti kaksinkertainen poikiin verrattuna. Miessukupuolen lisäksi hyvät ystävyyssuhteet ja ystäviin liittyminen olivat näkövammaisten ryhmässä keskeisiä hyvää itsetuntoa ennustavia ja depressiolta suojaavia tekijöitä.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että valtaosa näkövammaisista selviää nuoruusiän kehitystehtävistä ilman suurempia ongelmia. Näyttää kuitenkin siltä, että näkövammaisuus aiheuttaa ongelmia nuoruudessa erityisesti tytöillä ja siksi he tarvitsevatkin lisää tukea nuoruusiän kehityksessään. Näkövammaisten nuorten kuntoutuksessa olisi myös tärkeä kiinnittää entistä enemmän huomiota näkövammaisten ja heidän ikätovereidensa välisiin ystävyyssuhteisiin ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen.

The purpose of this study was to investigate psychosocial development and social support among adolescents with visual impairment. Developmental differences and similarities between adolescents with visual impairment, without visual impairment and those with chronic conditions were investigated. Further, the role of social support in promoting psychological wellbeing was of interest.

The study population comprised two age cohorts, one studied in the period 1993-1994 (n=54) and the other in the period 1996-1997 (n=61), of Finnish-speaking adolescents with visual impairment who were integrated in Grades 7-9 in regular comprehensive schools throughout Finland and were free of additional handicapping conditions. There were altogether 76 boys and 39 girls either with low vision (n=94) or blind (n=21). The mean age was 14.1 years (SD 0.87).

The control group consisted of the normally sighted classmates of the 66 visually impaired adolescents throughout Finland (cohort 1: n=410, cohort 2: n=241). Two comparison groups were constructed (1) adolescents with chronic conditions, consisting of 44 fully sighted participants who reported that they had a chronic condition interfering with their daily life (cohort 1: n=25; cohort 2: n=19); and (2) non-disabled controls, consisting of 607 fully sighted adolescents without any chronic conditions (cohort 1: n=385; cohort 2: n=222). There were 19 boys and 25 girls in the group of participants with chronic conditions (mean age 14.1 years, SD=0.87). Of the group of non-disabled controls, 275 were boys and 332 were girls (mean age 14.0 years, SD=0.88).

The data were collected using a self-report questionnaire during school hours. The response rate was 100% in cohort 1 and 88.9 % in cohort 2 among participants with visual impairment, and 98.3% in cohort 1 and 94.9 % in cohort 2 among the normally sighted subjects.

The results showed that the average size and composition of social networks among adolescents with and without visual impairment were quite similar. Adolescents with and without visual impairment turned to their parents (especially to mother) mainly for intimate interaction, material aid, physical assistance, guidance and feedback. Friends were an important source of social support in intimate and social interactions. However, adolescents without visual impairment (especially the girls) reported receiving support from friends more frequently than adolescents with visual impairment. A number of adolescents with visual impairment reported that they would like to have more social support. Some of the adolescents reported that they receive too much support, especially in intimate interaction.

Adolescents with visual impairment did not differ from those without visual impairment in psychological wellbeing and in family relations. There was, however a trend toward an excessive risk of depression and lower self-esteem among visually impaired girls compared to normally sighted girls. Among boys, visually impaired boys tended to score less often in the depressed range than boys without visual impairment. The prevalence of depression was higher among girls than boys, whether they were visually impaired or not. However, among adolescents with visual impairment the female-to-male ratio was higher (5:1) than among controls (2:1) or in earlier adolescent samples. In addition, visually impaired adolescents less often had many friends and dating experiences than adolescents without visual impairment.

For visually impaired adolescents, higher scores of relations with friends was a more powerful predictor of self-esteem than the quality of relationship with parents. Among adolescents without visual impairment both relationships with friends and parents were important predictors of self-esteem. In addition to male gender, higher scores of relationships with friends was an important protective factor against depression among adolescents with visual impairment. The impact of relationships with friends on depressive symptoms was mediated through self-esteem. Unlike the controls, relationship with parents was not an explanatory factor for depression in adolescents with visual impairment.

Visually impaired adolescents had more difficulties in their relationships with friends than had adolescents with chronic conditions and non-disabled controls. Blind adolescents and those who had been visually impaired since birth especially reported difficulties in relationships with friends. Compared with adolescents with chronic conditions those with visual impairment had fewer problems of psychological wellbeing.

The results indicated that most adolescents with visual impairment traverse this period of life without any significant psychological difficulties. However, it seems likely that in adolescence visual impairment causes stress, especially in girls. This study also showed the importance of relationships with friends for the psychological wellbeing of adolescents with visual impairment.