Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat. Sukupuoli, valta ja kielelliset käytännöt

Abstract

Miesten naisiin kohdistama parisuhdeväkivalta on osa auttajatahojen työtä. Tutkimus tarkastelee perheammattilaisten väkivaltatyötä ja sen yhteiskunnallista kontekstia. Millaisia käsityksiä väkivallasta, parisuhteesta ja vanhemmuudesta perheammattilaiset tuottavat arkisessa työssään? Miten sukupuolen ja vallan asetelmat tällöin rakentuvat? Millaisia uudelleenajattelun mahdollisuuksia paikallisiin käytäntöihin sisältyy? Tutkimus on toteutettu kahdessa perheneuvolassa ja yhdessä yksityisessä perheterapiayksikössä. Aineisto on kerätty havainnoimalla ja nauhoittamalla asiakastilanteita ja viranomaistapaamisia sekä haastattelemalla työntekijöitä.

Tutkitut käytännöt erosivat toisistaan väkivallan näkyvyyden osalta. Käytännöissä, joissa väkivaltaa tulkittiin vallankäyttönä, väkivalta näyttäytyi selvärajaisena ja tunnistettavana ilmiönä. Työntekijät ottivat kantaa väkivallankäyttöä vastaan ja toivat esiin siihen liittyvää vastuuta ja seurauksia. Sen sijaan käytännöissä, joissa väkivaltaa kuvattiin oireena jostakin muusta ongelmasta, huomio kiinnitettiin yleisiin parisuhde- ja perheongelmiin väkivallan hävitessä keskustelusta. Tällainen työskentely oli varsin riskialtista, eikä väkivallan laajuutta ja vakavuutta selvitetty tapaamisissa. Myös perheneuvoloiden työkentän laajuus vaikutti siihen, että väkivalta hävisi vähitellen keskustelusta huomion siirtyessä esimerkiksi lasten ongelmiin ja kasvatuskysymyksiin.

Perheammattilaisten väkivaltatyöstä valtaosa tapahtui väkivaltaa kokeneiden naisten ja lasten kanssa eron jälkeisenä aikana, mitä ei ole riittävästi huomioitu yleisissä väkivaltatyön ohjeissa. Runsaasti ongelmia aiheuttivat lasten huolto- ja tapaamisjärjestelyt, joiden yhteydessä monet miehet jatkoivat vallankäyttöä ja joihin sisältyi väkivallan uhkaa. Vaikka työntekijät toivat esiin näitä vaikeuksia, osa heistä asetti myös runsaasti toiveita ja odotuksia väkivaltaa käyttäneiden miesten isyyteen. Käsitys isän tärkeydestä lapsen kehityksen kannalta oli niin vahva, että isän konkreettiset väkivallanteot ja puutteellinen huolenpito lapsesta jäivät joissain tilanteissa sivuseikoiksi.

Toinen ongelmallinen kohta työskentelyssä liittyi parisuhdepuheeseen, jossa kompromissien teko, joustaminen ja sopeutuminen asetettiin perheneuvolassa käyvän naisen tehtäväksi. Tällöin sivuutettiin vallan epätasapaino parisuhteessa ja vastuutettiin naisia kiinnittämällä huomio heidän toimintatapoihinsa, eikä miesten väkivaltaan. Tällaista puhetta käytettiin yleensä tilanteissa, joissa parisuhde edelleen jatkui ja väkivaltatapahtumia seurasi rauhallisempi vaihe.

Toisaalta perheammattilaiset olivat kehitelleet käytäntöjä, joissa väkivaltaan ja sen seurauksiin puututtiin moniulotteisemmin kuin mitä väkivaltatyötä koskevissa yleisissä ohjeissa on esitetty. Osa työntekijöistä otti väkivaltaa käyttäneiden miesten kanssa aktiivisesti esille väkivallankäytön vaikutuksen lapsiin ja liitti väkivallan suoraan isyyteen. Myös väkivaltaa kokeneiden naisten sidoksia, läheisyyden toiveita ja säälin tunteita käsiteltiin tavoilla, joiden pohjalta käytäntöjä voisi kehittää laajemminkin.

Tutkimuksessa luodaan uutta tulkintaa suomalaisesta julkisesta väkivaltakeskustelusta pohtimalla valtiofeministisen toimintalinjan seurauksia naisiin kohdistuva väkivalta ­keskustelulle. Tämän toimintatavan seurauksena feministiseen väkivaltakäsitykseen on kietoutunut runsaasti sukupuolineutraalia hallinnollista ja ammatillista puhetta. Lisäksi teoksessa kehitellään teoreettisesti erojen näkökulmaa sukupuolistuneen ja seksualisoituneen väkivallan tutkimukseen.

The Finnish history of dealing with wife abuse has been different than in many other Western countries. When the issue became public the hegemonic discourse around it was the family violence discourse. Later the violence against women discourse has gradually become influential. The dissertation set out to study 1) how these two discourses were made use of by family professionals working with domestic violence and what kind of discursive practices were constructed; 2) what role did the discourses of heterosexuality and parenthood play in violence work; 3) what kind of subjectivities were constructed for abused women in the encounters with family professionals. The study was done as an ethnographic research in three family counseling agencies. The theoretical frame was based on poststructuralist feminism.

Two constructions of domestic violence were identified: violence as a form of power and violence as a symptom of something else . The first construction emphasized working separately with abused women and violent men and set different goals for working with these. The second construction preferred working with couples and pursued for shared goals for the couple. The second way of working included a lot of risk taking.

Discourses of heterosexuality and parenthood proved to be problematic. The responsibilities and duties within the intimate relationship were gendered, thus constructing women as responsible for making compromises and taking care of their partner. Some professionals discussed sexual intercourse as a necessary part of an intimate relationship, thus bypassing women s accounts of feeling sexually abused or coerced. The motherhood of an abused woman was strongly connected to responsibility of taking care of the children and their safety. The fatherhood of a violent man was often constructed as nearly non-existing and problematic, but there were also a lot of hopes attached to it.

On the other hand, some professionals were creating new practices for violence work where questions related to intimate relationships, sexuality and parenthood were taken into account.