Paikallisen hyvinvointiyhteiskunnan haaste

TamPub

Kuvailutiedot

dc.contributor.author Tanskanen, Liisa -
dc.date.accessioned 2012-12-03T12:11:52Z
dc.date.available 2012-12-03T12:11:52Z
dc.date.issued 2005 -
dc.identifier.isbn 951-44-6471-0 -
dc.identifier.uri http://tampub.uta.fi/handle/10024/67560
dc.description.abstract Se, mitä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan paikallisuus on ja mitä se voisi olla, välittyy tarkastettavana olevaan tutkimukseen sekä kunta-alan organisaatioiden muutosilmiöiden että kansainvälisen tutkijayhteisön piirissä käydyn, eurooppalaista paikallisuutta ja globaalin yhteiskunnan kehitystendenssejä koskevan keskustelun kautta. Tutkimus jäsentää paikallisen hyvinvointi- ja demokratiatulkinnan vaihtoehtoisen sopimuksellisuuden suuntaa julkisen sektorin kriisitendenssien toiminnalliseen ja käsitteelliseen yhteyteensä palauttamisen pohjalta. Tutkimusote on dekonstruktiivinen ja eettispoliittinen, globaalin ajan hallinnan autonomian ja paikallisen politiikan ennakkoedellytyksiä hahmottava, mutta samalla modernin paikallisen konkreettisessa ja historiallisessa yhteydessä jäsentyvä. Paluu modernin valtion ja kunnallishallinnon juuristoon nostaa esiin nykyisen hallinnan monikertaisten modernisaatiotulkintojen sumean ja yhteiskunnan eheyden näkökulmasta riskialttiiksi muuntuneen verkon. Yksi hyvin konkreettinen kehityskulku on siinä suhteessa julkisen sektorin tehtävissä tapahtunut muutos. Kun valtio tunnistaa oman tehtävänsä vain talouden ennakkoedellytysten luomisen kautta, katoaa myös rakenteiden rakenteita ja politiikan politiikkaa koskeva vastuu. Se, että 1990-luvun hallitukset luopuivat meillä hyvinvointivaltion käsitteestä ei ole siten mikään pieni muutos, vaikkakaan ei avainasemassa yhteiskunnan kokonaiskehityksen ymmärtämiseen nähden. Suomalaisen yhteiskunnan neomodernisaation rinnalle sijoittuva tulkinnallinen katkos tulee ymmärrettäväksi vasta useampien samanaikaisten ilmiöiden, asioiden ja suhteiden sekä hallinnan eri tasojen toisiinsa liittymisen kontekstisen tarkastelun kautta. Yksi niistä on sosiologisessa keskustelussa paljon esillä ollut modernin yhteiskunnan rakennefunktionalismi, joka kääntyy teollisten ja työnjaollisten rakenteiden murtuessa hajottavaksi, siten että yksi modernisaatio loveaa toista. Niinpä myös sillä, että kunta- ja palvelurakenteen uudistus halutaan alistaa taloudelle ja samalla toinen toisilleen, on kyllä käytännölliset perustelunsa. Tutkimus osoittaa kuitenkin selvästi sen, että sellainen tulkinta on ideaalinen ja ei kestä todellisuustestiä. Hyvinvointivaltion ja kunnallishallinnon järjestelmätulkintojen dekonstruktiivinen purkaminen tuo esille sen, että hallinto ja lainsäädäntö voivat olla yhteiskunnallisesti viivästyneitä myös itseensä spontaanisti sisällyttämiensä jakojen ja käsitteellistämistapojen vuoksi. Tämä selittää pitkälle myös suomalaisen hyvinvointi- ja kuntapolitiikan rakenne-, rahoitus- ja suoritekeskeisyyttä sekä suuntautumista vain yhden asian, panos-tuotos -tehokkuuden mukaan. Toinen puoli todellisuutta näyttäytyy siinä, että tuo episodinomaisena jäsentyvä hallinta on johtanut ilmitehokkuudestaan huolimatta käytänteisiin, jotka ovat olleet tuotannollisesti tehottomia ja sosiaalisesti hajottavia. Onhan se sallinut mm. laajamittaiset organisaatiouudistukset vain itsensä toimeenpanon vuoksi, samalla kun on laiminlyöty todellisten tehtävien ja ongelmien ala. Yksiulotteinen, talouden hallintaan fokusoituva ajattelu suosii keskittymistä kohti suurempia ja entistä tehokkaampia talouden leirejä. Niinikään sille ovat leimallisia evidenssihakuiset, toiminnan organisaatiofunktioita tukevat prosessit kuten mm. palvelujen priorisointi, tiimiorganisoituminen ja tulospalkkiokäytännöt. Kun luovutaan tarkoituksen ja tehtävien määrittelystä, esille nousee rakennetta koskeva puhe. Niinpä kuntademokratiakin on saanut talouden metodin osan. Politiikan ja hyvinvointitulkinnan toiminnallista ja käsitteellistä perustaa koskeva analyysi tuo tässä tutkimuksessa esille myös sen, että sellainen tulkinta laiminlyö yhteisön suojelun ja elämän ennakkoedellytysten lisäksi tilan, ajan ja paikan käsitteen ja siten myös sukupolvien väliset erot. Siksi se on vääristynyttä. Tutkimus osoittaa myös sen, että suomalaisen kuntajärjestelmän ja siihen liitetyn itsehallintokäsitteen muutoksen rinnalle sijoittuu demokratian kannalta kauaskantoinen muutos, jossa hyvinvointipalvelujen tuottamisessa on siirrytty asteittain selektiivisten, esijuridisten tulkintojen suuntaan. Sellainen tulkinnallisuus tulee esille yhtä lailla hallitusohjelmissa kuin palvelujen uusmuotoilussa, alueiden kehittämisessä ja kuntarakenneuudistuspuheen kautta. Jos 1990-luvulla voimansa saanut kehityssuunta jatkuu, yhteiskunnalla on kuljettavanaan demokratian kannalta hyvin kyseenalainen, minimivaltion ja absoluuttisen hallinnan suuntaan vievä massayhteiskunnan tie. Operatiiviseksi tulostaloudeksi organisoituneen hallinnan kritiikki onkin kohdistettavissa hyvinvointivaltion ja kunnallishallinnon järjestelmätulkintojen toimivuuden näkökulmasta tarkasteltuna ennen muuta siihen, että se ei kykene tarttumaan toiminnan ei-aiottujen seurausten eikä myöskään omien tulkintavajeidensa alaan. Niinpä se mahdollistaa mm. sen, että hyvinvointipalvelujen tehostamista jatketaan sellaisessakin tilanteessa, kun tehokkuus kääntyy itseään vastaan ja kustannukset, inhimilliset ja taloudelliset, kasvavat kaiken aikaa. Sellainen tulkintamalli on koko julkisen sektorin perustehtävään sovellettuna tämän tutkimuksen pohjalta yhteisöekologinen riski. Vain talouden kehykseen palautuva relativistinen tulkinta on väistämättä väkivaltaista. Tutkimus tuo monin eri tavoin esille sen, että julkisen sektorin operatiiviset tulosketjut eivät vain hajota hyvinvointikäytäntöjä. Ne muuttavat myös poliittisen hallinnan paikkaa ja tilaa. Tämä on laajemminkin modernin funktionalismin nurja puoli, joka ei ole tavoitettavissa eikä voitettavissa pelkästään metodisin keinoin. Operatiivisena taloutena paikkansa ottava hallinta on yhteiskuntakehityksen kannalta huolestuttava kehityspiirre myös siksi, että sellainen ajattelutapa viittaa poliittisen filosofian kontekstissa totalitäärisen hallinnan mahdollistumisen suuntaan. Toimitaan siis asia ja uudistus kerrallaan, talouden pakkoon vedoten ilman, että kyetään tarttumaan tuosta tulkintamallista itsestään aiheutuvien ongelmien alaan. Hyvinvointivaltion ja kunnallishallinnon järjestelmätulkintojen dekonstruktiivinen purkaminen tuo näkyviin myös oikeudellisen tulkinnan ennakkoedellytyksen muutoksen ja operatiivisen tulostalouden välisen suhteen. Siksi on huolestuttavaa, että julkisen sektorin rakennemuutoksia halutaan toteuttaa edelleenkin immuunin järjestelmän organisaatioperiaatteiden mukaan, mikä merkitsee käytännössä sitä, että muita kuin taloudellisia tekijöitä ei oteta lukuun. Tuon tulkinnan väkivaltainen puoli on siinä, että se kykenee etenemään omalla voimallaan kielteisten tekijöiden ennakoinnin ja artikuloinnin avulla ohittaen toiminnan suuntaamiselle tärkeät asiat ja suhteet institutionaalisten ja eksistentiaalisten riskien kustannuksella. Sellaisen tulkintastrategia on tuhoisa jo pelkästään sen tähden, että se ei ota huomioon niitä sosiaalisia, kulttuurisia ja ekologisia tekijöitä, joista riippuu uusien järjestelmien ja viime kädessä myös yhteiskunnan ja elämän jatkuminen. Tutkimus nostaakin hyvinvointivaltion ja kunnallishallinnon järjestelmätulkintojen tuotannollisten perustelujen rinnalle myös kysymyksen siitä, missä yhteydessä kansalaiset voivat tarkastella neomodernin, toimenpide- ja tuloskeskeisen valtion valtaa, silloin kun se tulkitsee omaa suvereenisuuttaan yhä enenevästi vain talouden poikkeustoimien ja/tai vain markkinoiden mahdollisuuksia ennakoivien hypoteettisten kaavojen kautta jopa itsehallintojärjestelmään nähden. Juuri niin vain talous- ja tuottavuuskriteereihin pohjautuva kunta- ja palvelurakennetulkinta toimii. Yhteiskuntaamme liitetyn tosiasiallisen ja ideaalisen välinen jännite tiivistyykin tutkimuksessa tulkinnalliseksi malliksi, jossa korostuu yhteisökäsityksen reaalisuuden vaatimus ja kysymyksenasettelu siitä, kuinka voisimme puolustaa omaa olemassa oloamme ja elinpiiriämme massayhteiskunnan kulttuurista autioittamista ja demokratian ohenemista vastaan. Paikallisen hyvinvointiyhteiskunnan vaihtoehtoinen sopimuksellisuus saa käytännölliset ja organisatoriset perustelunsa sitä kautta. Uusi, nykyistä täydentävä tulkinta ei ole kuitenkaan mahdollista ilman demokraattisen neuvottelun ja jaetun johtajuuden itselleen tarvitsemaa tilaa. Tulkinnan kontekstia koskeva kysymyksenasettelu viittaa taas eettisen ja ekologisen valtion suuntaan. Globaalin ajan talouden ja modernin, oikeuden käsitteeseen perustuvan hallinnan vaatimusten yhteensovittaminen edellyttää tässä tutkimuksessa tehdyn analyysin pohjalta moniulotteista, toiminnan horisontaalisen ja vertikaalisen ulottuvuuden tunnistavaa tulkintaa. Paikallisen hyvinvointiyhteiskunnan mahdollistuminen liittyy toimijoiden ja toiminnan välisten suhteiden arvioinnin lisäksi myös paikallisen ja kosmopoliittisen yhteisön näkyväksi tekemisen muotoihin ja tapaan. Näin paikallisen hyvinvointi- ja itsehallintotulkinnan rekonstruktio kutsuu esiin tulkinnan rajoja koskevan kysymyksenasettelun ohella myös eurooppalaisen ja globaalin hallinnan ylirajaiset rakenteelliset ja kulttuuriset piirteet. Tutkimus avaa myös näkökulman siihen, missä suhteissa voisimme siirtyä tuotannollisten tekijöiden väline-keino -hallinnasta yhteisöllisen elämänperustan vahvistamisen ja myönteisen hyvinvoinnin kehyksen etsimisen suuntaan. Ilman tulkinnan kontekstin jatkuvuutta emme voi kuitenkaan tarttua reaalisten tapahtumien ja suhteiden alaan. Sellainen huolenpito ja vastuun kantaminen on pohjoismaisen yhteiskuntamme henkiseen ja sosiaaliseen perintöön sekä modernin hallintokäsitteen oikeutta kunnioittavaan lähtökohtaan nähden velka traditiolle ja samalla velvollisuus. Siinä keskustelussa pitäisi tieteenkin löytää ja ottaa oma paikkansa niin ajattelun ajattelemista koskevan vastuun kuin oman tehtävänsäkin määrittämiseen nähden. fi
dc.description.abstract The dissertation pursues a direction of alternative contractuality of the welfare state, through the modernisation interpretations of the public sector and the crisis tendencies located alongside them. This is accomplished via a return to their operative and conceptual unity. The perspective is deconstructive and ethical-political, outlining the preconditions for the autonomy of government of the global age and local politics, but simultaneously analysing the modern local in a concrete and his-torical context. The question is thus, with what conception of democracy and of welfare are we operating and what does this require of its actors. With these basis tensions the periodicity of the mod-ern takes shape, likewise the series of questions regarding the research. The operative themes and the context for their processing attain their form according to the progress of deconstructionist ne-gotiation. The posing of questions with regard to the changing of interpretation leads to the ques-tion-formulating sphere concerning the power of conceptual practices, the metamorphosis of institutions and actors and the redefinition of public space. Finally the study condenses into a model the preconditions for local interpretation of welfare and democracy. In renouncing the modern division of labour the state is making an essential move vis à vis the principles of lawful government, which also manifests itself in the reshaping of the public sector. This has led to interpretations in which the concept of liberty and democracy no longer revert in their effects to the interpretation concerning justice. In place of this has come the concept of freedom of production, which is articulated via the operative reforms of economy ­ indeed vis à vis the municipal system as a whole. The culmination of this development is seen in the wave of neo-modernistation of the end of the 1980s, accompanied by an extensive series of administrative reforms legitimised by the legislation. This is a matter of interpretive practice, in the background of which lies among other things strict budgetary discipline and at the same time a certain kind of cycle of negative self-regulation, which has become a custom in the country. The watchwords of such planning include efficiency, productivity and efficacy, and it functions according to the framework of centralisation and competence characteristic of the mass society. Analysis of the metamorphosis of the public sector does indeed bring out in a very concrete manner that governance and legislation may be socially retarded due also to divisions and habits of conceptualisation spontaneously included in itself. They also go a long way to accounting for the structure, finance and performance orientation of welfare and municipal policy according to a single consideration, input-output efficiency. The other side of reality is seen in that such episodically manifest governance has led in spite of its apparent efficiency to practices which have been production-wise ineffective and socially destructive. After all, it has allowed extensive organisational reforms for the mere sake of their implementation, while it has also ignored the area of the real tasks and problems. One-dimensional thinking focusing on economic governance favours concentration towards larger and more efficient economic camps . Likewise it is characterised by distinctive evidence-oriented processes supporting organisation functions of activity such as prioritisation of services, organisation into teams, and results-based remuneration. Once definition of purpose and tasks has been abandoned what emerges is talk of structure. Thus there is no connection between structure and action. The only political precept to be found is economy. This is also the fate of local politics. Municipal democracy has got the part of economic method . Thus the analysis of the conceptual basis of politics and welfare interpretation in this study also forefronts the fact that such an interpretation not only neglects protection of the community and the prerequisites of life but also the concept of space, time and place and hence also the difference between generations. Such thinking is distorted. A relativist interpretation reverting solely to the economic framework is inevitably violent. Alongside the concept of autonomy stands indeed a change far-reaching from the perspective of democracy, in which in the production of welfare services there has occurred a gradually shift in the direction of selective, pre-juridical interpretations. Such an interpretative characteristic emerges both in government programmes and in the reshaping of services, the regional development and talk of municipal structured reform. Technical-rational governance is capable of embedding societal sys-tems in the pattern of the maintenance of its own net, which at the organisational level means a weakening of the cultural forces sustaining the diversity of life. If the developmental trend which gained strength in the 1990s continues, society from the perspective of democracy will have to tread a dubious path leading to minimal state and absolute government. The critique of organised government as operative performance economy is indeed, on the basis of the deconstructive dismantling of the system interpretations of welfare state and local governance, to be levelled above all at the fact that a dualistic model of thought is incapable of coming to grips with the unintended consequences of action nor yet the deficiencies of its own interpretation. Thus it makes it possible among other things the intensification of the welfare services even in a situation in which efficiency turns on itself and the costs, human and financial, constantly increase. On the basis of the study at hand such an interpretation applied to the basic function of the entire public sector is a community-ecological risk. The one-dimensional and linear action models built on the basic notion of industrial modernisation are not appropriate for the governance of complex systems. Thus the operative result chains of the public sector not only destroy welfare practices, but also change the place and space of political governance. More widely this is the downside of modern functionalism, which can be neither accessed nor overcome by mere methodical means. Governance assuming its place as operative economy is, from the societal perspective, a disconcerting development feature, also because such a way of thinking in the context of political philosophy points in the direction of rendering possible totalitarian political government. Thus one issue is addressed and one reform is done at a time, claiming economic necessity, without being able to lay hold of the area of problems caused by that model of interpretation itself. The deconstructive dissolution of the system interpretations of the welfare state and local governance does indeed also render visible the relation between the change of the preconditions of judical interpretation and operative performance-based economy. Thus it is disconcerting that there is a desire to continue to implement structural changes in the public sector according to the organisation principles of the immune system, which in practice means that other than economic factors are not included. The violent side of that interpretation lies in the fact that is can progress on its own strength with the help of the prediction of negative factors and articulation, bypassing matters and relations important to giving direction to activity at the expense of institutional and existential risks. Such and interpretation strategy is calamitous for the simple reason that it does not take account of those social, cultural and ecological factors on which depends the continuation of new systems and in the last instance of society and life. Examples of such interpretations are among others demands for municipal and service structure reform based solely on economic and productivity criteria. This way the challenge for local welfare interpretation also becomes asking how we could move from government by productive factors to a strengthening of the basis for community life and in the direction of seeking a framework of positive welfare. The view of a future of society and community aimed solely at economic success is bleak. Accordingly on the basis of dismantling system interpretations of the welfare state and local government, the question becomes inescapable as to in what connection citizens can scrutinise the power of the neo-modern performance and result-centred state when it interprets its own sovereignty increasingly only through exceptional economic measures and/or only through the hypothetical patterns predicting the market opportunities even vis à vis the system of self-government. The question is also posed as to what political government and European mode of governance mean in practice and should now be done in their respect than the current ubiquitous talk of competitiveness and economy lets us assume. On this basis the study also forefronts the dark and hazy side of the European social and economic dimension. The tension between the real and the ideal attached to our society does indeed intensify on the basis of the research into a view of how the local communities should be capable of defending their own existence against the cultural desertification of mass society and the dilution of democracy. It is from this that alternative modelling of welfare and democracy derives its main justification. The alternative contractuality of local welfare society, however, is not possible without the space required for itself by democratic negotiation and shared leadership. The formulation of questions regarding the context of interpretation points again in the direction of ethical and ecological state. Reconciling the demands of the economy of the global age and the demands of governance based on a concept of justice requires a multi-dimensional interpretation acknowledging the horizontal and vertical dimension of action. Rendering possible local welfare society, on the basis of this research, is connected not only to assessing the relations between actors and action but also in form and custom to the making visible of local and cosmopolitan community. Therefore the interpretation of reconstruction of local welfare and autonomy invokes in addition to question formula-tion regarding the limits of interpretation also the supranational structural and cultural features of European and global governance. Without continuity in the context of interpretation we cannot lay hold of the area of the relations and realistic events. Critical evaluation of connections pertaining to interpretation is necessary for this particular reason. It is respect for the tradition of liberal governance committed to the conception of justice, but at the same time a challenge of alternative localisation. On the basis of deconstructionist philosophy the responsibility for the thinking of thinking is linked to all of this. en
dc.language.iso fi -
dc.publisher Tampere University Press -
dc.relation.isformatof 951-44-6470-2 -
dc.subject dekonstruktio -
dc.subject hyvinvointivaltio -
dc.subject paikallishallinto -
dc.subject ekologia -
dc.subject hyvinvointi -
dc.subject rekonstruktio -
dc.subject oikeudenmukaisuus -
dc.subject demokratia -
dc.subject yhteisö -
dc.subject deconstruction -
dc.subject welfare state -
dc.subject local governance -
dc.subject ecology -
dc.subject well-being -
dc.subject reconstruction -
dc.subject justice -
dc.subject democracy -
dc.subject community. -
dc.title Paikallisen hyvinvointiyhteiskunnan haaste -
dc.type.ontasot fi=Väitöskirja | en=Doctoral dissertation| -
dc.identifier.urn urn:isbn:951-44-6471-0 -
dc.relation.numberinseries 1120 -
dc.seriesname Acta Universitatis Tamperensis -
dc.oldstats 2671 -
dc.seriesname.electronic Acta Electronica Universitatis Tamperensis -
dc.relation.numberinserieselectronic 487 -
dc.publisher.electronic Tampere University Press -
dc.subject.study fi=Kunnallispolitiikka | en=Local Governance| -
dc.date.dissertation 2005-12-10 -
dc.onsale 1 -
dc.faculty fi=Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta | en=Faculty of Economics and Administration| -
dc.department fi=Yhdyskuntatieteiden laitos | en=Department of Regional Studies| -

Viite kuuluu kokoelmiin:

Kuvailutiedot