Taikalaatikko ja tunteiden tulkit. Televisio-ohjelmia ja ­esiintyjiä koskeva kirjoittelu suomalaissa lehdissä 1960- ja 70-luvuilla

Abstract

Väitöskirjassa Taikalaatikko ja tunteiden tulkit tarkastellaan television ja suomalaisen lehdistön suhdetta intermediaalisuuden ja mediahistorian näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu neljästä televisio-ohjelmasta (Tammelat, Peyton Place, Naapurilähiö, M-Show) ja niitä koskevista lehtikirjoituksista, jotka on julkaistu Aamulehdessä, Antennissa, Helsingin Sanomissa ja Katsossa vuosien 1965 ja -75 välisenä aikana. Näiden lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu myös televisiossa esiintyneiden Teija Sopasen ja Timo T.A. Mikkosen tähtikuvia. Aineistoa on analysoitu yhdistämällä televisio- ja lehdistötutkimuksen teoriaa historiallistavaan tutkimustapaan.

Väitöskirjassa on tutkittu sitä, millaisin keinoin Aamulehti, Antenni, Helsingin Sanomat ja Katso määrittelivät ja tuottivat television populaarisuutta ja samalla yrittivät ymmärtää sitä. Samaan aikaan kun televisio yleistyi 1960-luvun aikana, lehdistö kehitti tapoja mitata, analysoida ja määritellä tv-ohjelmien suosiota. Kirjoitukset, joiden mukaan Tammelat, Naapurilähiö tai yksittäiset tv-esiintyjät olivat kansan suosimia, olivat osaltaan tuottamassa kulttuurisia käsitystä tästä suosiosta eivät ainoastaan kirjaamassa ylös aikalaisyleisön olemassa olevia mieltymyksiä ja haluja. Tutkimuksen mukaan populaarisuus oli osittain lehdistön aikalaistulkkien tuottama konstruktio, joka perustui intermediaalisuuteen ja toistoon. Populaarisuuden tuottamisella ja ymmärtämisellä oli yhteys ideologisiin jännitteisiin elitismin ja populismin välillä. Elitismin ja populismin välinen jännite muodostui lehdissä selvimmin Helsingin Sanomien radikaalia elitismiä edustavan, Jukka Kajavan kirjoittaman televisiokritiikin ja Katson populistisen kirjoittelun välille.

Aamulehti, Antenni, Helsingin Sanomat ja Katso muodostivat 1960- ja 70-luvuilla yleisöjä puhuttelemaan pyrkivän ympäristön, jossa ne tulkitsivat ja totuttivat katsojia sellaisiin muutoksiin joita ne olettivat televisiokulttuurissa tapahtuvan. Lehdet toimivat eräänlaisina aikalaistulkkeina, jotka juhlistivat, erittelivät ja arvottivat televisio-ohjelmia ja niissä esiintyviä henkilöitä.

Fiktiivisten sarjojen osalta lehdet tuottivat sekä televisioyleisöjen että katsomistapojen kuvauksia ja tarjosivat näitä kuvauksia yleisölle heitä itseään koskevana tietona. Sarjoja koskevassa kirjoittelussa voidaan erottaa karkeasti neljä erilaista katsomistavan kuvausta esimerkkikatselun, tapakatselun sekä eläytyvän katselun ja yhteiskunnallisesti tiedostavan katsomistavan kuvaukset. Kun sarjoja koskevaa kirjoittelua tarkastelee ajallisesti, 1960-luvun puolivälistä ja Tammeloita koskevasta kirjoituksista 1970-luvun alkuvuosiin ja Peyton Placea ja Naapurilähiötä koskeviin kirjoituksiin, aikalaistulkinta televisiokulttuurin tunteellistumisesta tulee selvästi esiin. Siinä missä Tammeloita oli vielä vuosikymmenen puolivälissä pidetty tuttavallisina, Naapurilähiö kirvoitti kriitikot puhumaan jo rakkaudesta.

Eskapismi eli todellisuuspakoisuus liitettiin erityisesti fiktiivisiin sarjaohjelmiin. Aikalaistulkintojen mukaan eskapismin käsitettiin kehittyvän sellaisten ohjelmien myötä, jotka puhuttelevat katsojia tunnetasolla. Tässä tulkinnassa näkyi tunnekokemuksille annettu passivoiva merkitys eskapismi määriteltiin pakenemiseksi omasta elämästä. Se oli myös eräänlainen vastakohta yhteiskunnallisesti tiedostavalle katsomistavalle, jota pidettiin ajan ideaalina. Aikalaiskirjoituksissa tunteikkaana pidettyyn katsomistapaan liitettiin kuitenkin myös aktiivisuutta ja toiminnallisuutta korostavia merkityksiä. Katseluun liittyi lehtien mukaan kyttäämistä, jännittämistä, kiintymistä ja ihastumista.

Antennin ja Katson tähtikuvat ovat puhutelleet, opastaneet ja havainnollistaneet aikalaisyleisölle television merkitystä ja toimittaneet myös oman aikansa televisiokasvatuksellisia tehtäviä. Tähtikuvat ovat totuttaneet tv-yleisöä vielä suhteellisen uuteen mediaan ja sen muuttuviin genreihin. Tutkimusaineistosta on luettavissa tähtikulttuuria kuvaava muutos: 1970-luvun alussa tähdistä alettiin tuottaa lehdissä julkkiksia, joita tarjottiin aikalaisyleisölle ambivalentteina inhon ja halun kohteina. Lehdet alkoivat myös listata suosittujen ohjelmien rinnalla listoja epäsuosituista ohjelmista. Mediatähteydestä tuotettiin tila, jossa pysyminen ja yleisön suosion saavuttaminen oli epävarmaa ja jatkuvan kilvoittelun kohteena.