Lasten TV-ohjelmiin liittyvät pelot, painajaisunet ja pelonhallinta

Abstract

1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa Suomi on muuttunut suuresti: eräs suurimmista muutoksista on Suomen nopea kehittyminen tieto- eli informaatioyhteiskunnaksi, jossa erilaiset teknologiset laitteet ovat arkinen osa perheiden (ja lasten) elämää ja hyvinvointia. Tutkimuksessa selvitettiin lasten hyvinvointia erään tämän päivän lasten elämän tärkeimmän medialaitteen, television, kautta. Televisio-ohjelmien katselu voi herättää ihmisissä monenlaisia tunteita, joista eräs alle kouluikäisillä lapsilla yleisenä esiintyvä on pelko. Yleensä pelot ovat normaali osa lapsen elämää, mutta ne voivat joskus muodostua liian intensiivisiksi ja aiheuttaa muun muassa levottomuutta, ahdistusta, unihäiriöitä ja erilaisia psykosomaattisia oireita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, missä määrin ja millaisia TV-ohjelmiin liittyviä pelkoja ja painajaisunia lapsilla esiintyy, sekä sitä, miten lapset hallitsevat pelkoaan.

Väitöstutkimus kohdistui 5-6-vuotiaisiin lapsiin. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 210 lasta vuosina 1993 ja 2003 eli kyseessä on empiirinen vertaileva tutkimus. Tutkimuksessa käytettiin teema- ja kuva-avusteisia haastatteluja, sekä jossain määrin myös vanhemmilta kerättyjä kyselylomakkeita, jotka liittyivät lasten TV:n katseluun ja unikäyttäytymiseen. Tutkimus perustuu lapsen näkökulmaan, käsitykseen lapsista aktiivisina toimijoina. Toisaalta, vaikka lapset osaisivat aktiivisesti tulkita median sisältöjä, he voivat silti pelätä niitä. Lapsikäyttäjä on siis toisaalta median hallitsija ja toisaalta sen uhri.

Tulosten mukaan molempina tutkimusvuosina lähes 80 % lapsista kertoi pelkäävänsä jotain TV-ohjelmaa. Vuonna 1993 suurin osa lasten peloista liittyi aikuisille suunnattuihin ja kymmenen vuotta myöhemmin lapsille tarkoitettuihin TV-ohjelmiin. Sisällöllisesti lasten TV-ohjelmapelot liittyivät etenkin mielikuvitusolentoihin sekä väkivaltaan. Mielikuvitusolentoja lapset pelkäsivät useammin vuonna 2003 kuin kymmenen vuotta aiemmin. Mielikuvitusolentoja lapset pelkäsivät erityisesti lastenohjelmista, ja väkivaltaa erityisesti aikuisten ohjelmista. Pelkojen profiilin muutos voi kertoa katselutapoihin liittyvistä muutoksista: ehkä lapset eivät katsele aikuisten ohjelmia niin paljon kuin aiemmin, mikä voi selittyä sillä, että vanhempien kontrolli lasten mediankäyttöä kohtaan on tiukentunut. Tulokset myös osoittavat sen, että alle kouluikäistä lasta ei ole välttämättä turvallista jättää katselemaan yksin edes lapsille suunnattuja ohjelmia.

Suurimmalla osalla lapsista oli käytössään vähintään yksi pelonhallintakeino TV-ohjelmiin liittyvien pelkojen yhteydessä. Lapset käyttivät TV-pelkojen hallinnassa useimmiten aktiivista välttämistä, toiseksi sosiaalista tukea ja kolmanneksi kognitiivisia keinoja. Sosiaaliseen tukeen lapset turvautuivat useammin vuonna 2003 kuin kymmenen vuotta aiemmin. Vain harva lapsi koki pelonhallintansa puutteellisiksi, eli jo alle kouluiässä lapsilla on yleensä käytössään toimivia pelonhallintakeinoja TV-ohjelmiin liittyvien pelkojen kukistamiseen.

Molempina tutkimusvuosina yli 80 % lapsista kertoi nähneensä joskus pelottavaa painajaisunta. TV-ohjelmista lähtöisin olevia painajaisia kertoi nähneensä vuonna 1993 11 lasta ja vuonna 2003 15 lasta. Painajaisunet ja TV-ohjelmat korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Vuonna 1993 lapset näkivät erityisesti aikuisten ohjelmiin liittyviä painajaisia, ja kymmenen vuotta myöhemmin painajaisunet liittyivät lähinnä lastenohjelmiin. Painajaisunissa esiintyi useimmiten mielikuvitusolentoja. Sosiaalinen tuki oli kaikkein yleisimmin käytetty keino painajaisunien herättämiin pelkoihin. Pelottavien TV-ohjelmien sisältö siis näyttää voivan siirtyä lasten painajaisuniin. Paitsi painajaisunien, TV-ohjelmiin liittyvät pelot korreloivat myös muiden pelkotyyppien kanssa: vuonna 1993 positiivinen korrelaatio löytyi suurten onnettomuuksien ja kuolemanpelon kanssa, ja vuonna 2003 mielikuvitusolentoihin sekä sotaan, aseisiin ja väkivaltaan liittyvien pelkojen kanssa.

Tietoyhteiskunnan ominaisuuksista etenkin median merkittävä rooli lasten arjessa, nopeat muutokset yhteisöissä, kiire yhä useamman perheen elämässä, työ- ja ihmissuhteiden lyhytkestoisuus sekä elämän ennustamattomuus ja epävarmuus ovat niitä ilmiöitä, joilla voi olla osuutta myös lasten pelkojen muuttumiseen. Ilmiöt heijastuvat jollain tavalla lapsen arkeen, sekä suoranaisesti, että välillisesti etenkin vanhempien ja median kautta. Lapsen hyvinvointi voi vaarantua, jos hän joutuu kohtaamaan haitallisia median sisältöjä liian paljon liian varhain. Lasten mediankäyttöä tulee siis valvoa ja siihen tulee puuttua, jotta voisimme suojella lapsiamme tehokkaammin tietoyhteiskunnan varjopuolilta.

Tutkimusten tulosten avulla kasvattajien on mahdollista paremmin ymmärtää ja ennakoida, mitä 5-6-vuotias lapsi yleensä pelkää TV-ruudulta, miten TV-ohjelmien sisällöt voivat heijastua hänen painajaisuniinsa, ja millaiset pelonhallintakeinot hän kokee pelontunnetta lieventäviksi tai poistaviksi. Näin siis mahdollistuu lasten auttaminen mediamaailmasta nousevien pelkojen kohtaamisessa aikuisen avulla. Tutkimus tarjoaa sekä tietoa lasten TV-ohjelmiin liittyvistä peloista, että ohjeita siitä, miten kasvattajat voivat suojella lapsia TV:n herättämiltä peloilta ja auttaa lasta käyttämään toimivia pelonhallintakeinoja. Eräs tutkimuksen tärkeimmistä tavoitteista on tutkia yhteiskunnallisen muutoksen osuutta lasten hyvinvointiin. Yhteiskunnallisen muutoksen vaikutusta erityisesti lasten TV-ohjelmiin liittyviin pelkoihin, painajaisuniin tai pelonhallintaan ei ole aiemmin tutkittu Suomessa tai muualla maailmassa näin laajasti. Tutkimus on siis ensimmäinen, jossa tarkastellaan laajasti lasten sähköiseen mediaan liittyviä pelkoja yhteiskunnallisen muutoksen näkökulmasta alle kouluikäisten lasten osalta.

Finland has been changed a lot from the 1990's to the 2000's. One of the major changes has been the rapid development of Finland as information society, where many technical devices are a natural part of families' and children's lives and well-being. I studied children's well-being through one of children's most important media devices, television. TV viewing may provoke many kinds of feelings, both positive and negative. Television-induced fears are common among young children. Usually fears are a normal part of a child's development, but they may sometimes be too intensive and cause for example restlessness, sleeping disorders, anxiety and psychosomatic disorders. The first aim of my study was to ascertain the extent and contents of preschool children's TV-induced fears. According to many studies nightmares are common, especially among 4 to 6-year-old children. The second aim of my study was to find out how TV-induced fears are connected with children's nightmares: how much children have them and to which programme contents they are related to.

Coping with fears is an important part of children's well-being. Effective coping strategies can help children to cope with fear when its negative effects may be relieved or disappear. The third aim of my study was to explore children's coping strategies connected to TV-induced fears and nightmares, and the fourth aim was to study the effectiveness of coping.

The broad aim of my study was to describe preschool children's well-being in a media mediated society. I studied how societal change is connected to children's well-being by finding out if there are any changes in children's TV-induced fears, nightmares and coping strategies between the years 1993 and 2003. I also studied gender differences. My study is based on several theories. First, the developmental psychological theory of Jean Piaget is a background theory. According to Piaget children's cognitive and emotional development goes through stages. 5 to 6-year-old children are at the preoperational level: they start to have interpersonal feelings and they can partly adjust their feelings and evaluate their own actions.

When analysing the contents of nightmares I used the threat simulation of Antti Revonsuo, which is based on evolution psychological theory. According to threat simuation theory the function of the nightmares is to simulate threat situations and to practise coping with threat situations with the support of the simulation. When analysing nightmares I used the cognitive viewpoints according to which there are no hidden meanings in dreams (e.g. Foulkes) and dream contents have to be interpreted by their appearance. According to threat situation theory I assume that the media represent many kinds of threatening stimuli which may be difficult to understand among preschool children. Their processing may continue in nightmares.

Preschool-aged children need the protection of adults. I therefore also used the attachment theory of Bowlby. According to Bowlby people have a tendency to find out the proximity of the person to whom the attachment relationship has been transformed. People are searching for proximity, especially in the frightening or anxious contexts. It is very important also to take into consideration the whole societal and cultural context which children's experiences are part of. The risk society theories (e.g. Giddens, Furedi, Bauman) claim that societal changes are connected to the experience of fear: when the risks change, the object feared also change. One of the most noteworthy sources of risks is the media. It also makes remote happenings familiar for children. My viewpoint on coping has influences from the theory of Piaget and also the social contextual model of coping of Berg, Meegan and Deviney who claim that coping of fears is a process which occurs usually in the social context. In the theoretical background of the methodology I benefit especially from the new sociological childhood studies which see children as an active subjects who can reflect their own actions (e.g. Corsaro, James, Jenks and Prout, Thorne).

I formulated a synthesis of the theories, which includes some influences from all of them. Fears and coping strategies are societal and cultural phenomena which are connected to children's age and developmental stage, and also the physical, psychological and societal environment. Fears, coping strategies and nightmares are also connected to each other in an important way. My perception of children as actors includes two aspects: first, a child is an active subject and second, a child needs the security of significant adults. I therefore see the child as vulnerable, when he/she is afraid of the media contents, but also a coper, when he/she copes with his/her TV-induced fears. As methods I used the interviews with 5 to 6-year-old children from Kuopio in 1993 (N=101), and in 2003 (N=109). I partly used questionnaires completed by parents, where children?s sleeping behaviour and TV watching habits were elicited. The study is a part of the two larger projects: in 1993 a study on people's insecurity conducted at the University of Kuopio, and in 2003 the project Children's Well-Being and Media in Societal and Cultural Contexts conducted at the University of Tampere. I used both qualitative and quantitative research methods. I categorised children's fears of TV programmes into those induced by adults' and by children's programmes. I classified the content of fears into five categories: (1) violence, (2) war and suffering, (3) fires and accidents, (4) imaginary creatures and (5) audiovisual effects. I classified the coping strategies of children into four categories: (1) social support, (2) active avoidance, (3) cognitive strategies and (4) relinquished coping. I analysed the nightmares of children with qualitative methods only, because only a small part of the children told they had had nightmares connected to TV programmes. According to the theme interviews, almost 80 %, and according to picture-aided interview, 89 % of children reported being afraid of some TV programme. In 1993, most children were afraid of adults' programmes, and in 2003, of children's programmes. The fears of adults' programmes had statistically significantly decreased and the fears of children's programmes increased over a ten-year time period. In the programme content there was a statistically significant difference in the imaginary creatures: children were more often afraid of these in 2003 than ten years earlier. In both years children were most often afraid of imaginary creatures and violence in TV programmes. Children were afraid of imaginary contents especially in children's programmes, and violence in adults' programmes. There were no gender differences in the TV-induced fears. The changes in fear profiles may be explained by the fact that children do not watch adults' programmes as often as earlier: maybe parental control over children's media use has been tightened. The results also show that it is important not to let preschool children even watch children's programmes alone, because they may find them even more frightening than adults' programmes.

Most of the children had at least one coping strategy connected to TV-induced fear. A statistically significant difference was found concerning social support: children used it more often in 2003 than ten years earlier. No other differences were found in coping strategies (between years or genders). Active avoidance was the most often used coping strategy with TV-induced fears among all children. Children used secondly often social support and thirdly often cognitive strategies. Only a couple of children reported that their coping strategies were not efficient. Thus preschool-aged children usually already have efficient strategies for coping with TV-induced fears.

In 1993, 87 %; and in 2003, 82 % of children reported sometimes having nightmares. In 1993, 11 children; and in 2003, 15 children reported having nightmares connected to TV programmes. TV programmes and nightmares correlated positively. In 1993, children had nightmares mostly of adults' programmes and in 2003 of children's programmes. The imaginary creatures in the TV programmes most often caused the nightmares. The most often used strategy for coping with fear of nightmares was social support. Thus the contents of the frightening TV programmes may continue in children's nightmares. TV-induced fears also correlated positively with some other fear types. In 1993 they correlated with major accidents and death, and in 2003 with imaginary creatures and war, guns and violence. No gender differences in TV-induced fears, coping strategies or nightmares were found. The result supports the view that girls and boys are more similar than different (Thorne, 1993), especially preschool children. Gender characteristics do not yet determine the relationship of the media and young children.

The important role of the media in children's everyday lives, quick changes in societies, haste in many families' lives, the short duration of relationships and the unpredictability and uncertainty of life are phenomena of the information society which may explain the changes in children's fears. These phenomena are reflected in one way or another in children's everyday lives both directly or indirectly especially via parents and the media. Fear caused by TV programmes can be seen as a new fear type induced by the information society, a kind of a channel via which children encounter threatening situations. A child's well-being is threatened if he/she has to process harmful media content too much and too soon. Children's media use must therefore be supervised and controlled if we are to protect our children more efficiently against the dark sides of the information society.