Tutkimus liikepatjarekisteröinnin ja silmänräpäysten eroista kuorsaavilla lapsilla verrokeihin nähden

Abstract

Lasten unenaikaiset hengityshäiriöt (SDB) ovat yleinen terveydellinen ja kansantaloudellinen ongelma. Obstruktiivinen uniapnea on unenaikaisten hengityshäiriöiden tunnetuin ja vakavin muoto. Kuitenkin myös isoloidun kuorsausoireen yksinään on osoitettu olevan merkittävässä yhteydessä mm. lisääntyneeseen neurokognitiiviseen oireiluun. Aikuisilla SDB:n ja uniapnean hallitseva päiväaikainen oire on poikkeava päiväväsymys. Lapsilla väsymys ilmentyy useammin ylivilkkautena sekä tarkkaavaisuus- ja käytöshäiriöiden muodossa. Unenaikaisten hengityshäiriöiden diagnostiikan kulmakivenä pidetään lapsilla koko yön laajaa unirekisteröintiä. Spontaanien silmänräpäysten rekisteröintiä joko silmäsähkökäyrän tai kajoamattomien menetelmien (mm. video- tai infrapunarekisteröinti) avulla on esitetty mahdolliseksi väsymyksen kartoituksen työkaluksi aikuisille suoritetuissa tutkimuksissa. Useissa unideprivaatiotutkimuksissa on havaittu lisääntyneen väsymyksen korreloivan lisääntyneiden spontaanien silmänräpäysten määrän kanssa. Näyttöä on räpäystaajuuden lisäksi myös pidempikestoisten spontaanien silmänräpäysten suhteellisen osuuden lisääntymisestä sekä luomien sulkemis- ja avaamisaikojen pidentymisestä väsymyksen funktiona.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin mahdollisia eroja kuorsaavien lasten ja verrokkien välillä unipatjalla rekisteröidyn liikehdinnän sekä silmäsähkökäyrältä videoavusteisesti rekisteröityjen spontaanien silmänräpäysten suhteen 14,5 minuutin kestoisen videonkatselun aikana. Unipatjalta kerättiin analysoitaviksi lyhyet liikkeet, pidempikestoiset liikesarjat sekä vastaavasti näiden yhteiskestot. Lähtöoletukseksi otettiin liikehdinnän suurempi määrä kuorsaavien ja siten oletetusti väsyneempien lasten joukossa. Silmäsähkökäyrältä analyysiin otettiin spontaanien silmänräpäysten sekä silmänräpäyksiä pidempien (alle 500 millisekuntia) sulkemisten määrä ja yhteiskesto. Spontaanien silmänräpäysten määrä oletettiin suuremmaksi väsyneemmiksi arvioiduilla kuorsaajilla. Potilasaineisto koostui 36 perusterveestä 7-vuotiaasta lapsesta. Lopulliseen analyysiin päätyi liikekäyrien suhteen 17 lasta sekä kuorsaaja- että verrokkiryhmästä, ja silmäsähkökäyrän suhteen 17 kuorsaavaa lasta sekä 18 verrokkia. Jako ryhmiin perustui lasten vanhemmille tehtyyn oirekyselyyn. Saatuja mediaaniarvoja verrattiin ryhmien välillä.

Vastoin alkuoletuksia kaikissa liikeparametreissa havaittiin lyhyiden liikkeiden kokonaiskestoa lukuun ottamatta tendenssi suurempaan liikehdintään kuorsaamattomien verrokkien ryhmässä. Samoin oletetusta tuloksesta poiketen rekisteröityjen spontaanien silmänräpäysten mediaanit olivat suuremmat verrokkiryhmässä. Muista silmäsähkökäyrän parametreista räpäystä pidempien sulkemisten ja näiden kokonaiskeston mediaanit olivat hieman suuremmat kuorsaavien lasten ryhmässä. Kuitenkaan missään liike- ja silmäsähkökäyrän parametreissa ei saavutettu tilastollista merkitsevyyttä.

Tutkimuksessa vahvistui käsitys spontaanien silmänräpäysten rekisteröinnin käytännön toteutettavuudesta myös lapsipopulaatiossa.