Matka muumiperheen mielenmaisemiin. Ekokriittinen ja ekopsykologinen näkökulma Tove Janssonin teokseen Pappan och havet.

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan Tove Janssonin teoksen Pappan och havet (1965) henkilöiden mielenmaisemia ja suhdetta ympäröivään luontoon. Teoreettisena viitekehyksenä on ekokriittinen kirjallisuudentutkimus sekä soveltaen ekopsykologia. Ekokritiikin metaforista tutkimuksessa hyödynnetään pastoraalia, villiä luontoa ja luonnossa elämisen tapoja, joiden kautta henkilöiden luontosuhdetta tarkastellaan. Ekopsykologiasta tutkimukseen tulee käsitys ihmisestä luontona, ihmisen psyyken ja fyysisen luonnon välinen vuorovaikutus ja analogia, kielen ja luonnon suhde sekä mielenmaisemat.

Pappan och havet -teoksen luontoa tarkastellaan ensin yleisenä tapahtumaympäristönä, joka vertautuu myös teatteriin. Tässä hyödynnetään myös aikaisempaa muumitutkimusta (Westin, Happonen). Pääpaino tutkimuksessa on kuitenkin henkilöhahmojen luontosuhteen ja sisäisen luonnon tarkastelussa. Muumipapan luontosuhdetta leimaa siirtyminen luonnon tutkimisesta luonnon kokonaisvaltaiseen tuntemiseen. Muumimammaa puolestaan kuvaa luonnon muokkaaminen tapana sopeutua sekä taide keinona eheytyä vieraassa luontoympäristössä. Kalastajan kohdalla pohditaan ihmisyyden suhdetta kieleen ja sosiaaliseen yhteisöön sekä ihmisen luontoon vetäytymisen mahdollisuuksia. Pikku Myyn ja Muumipeikon suhdetta luontoon kuvaavat eettisyyden ja esteettisyyden aspektit. Tutkimuksessa pohditaan myös Pappan och havet -teoksen kuvituksen esiin tuomia näköaloja hahmojen mielenmaisemiin.

Mielen ja luonnon välisen tasapainon merkitys sekä luonnonympäristö terapeuttisena välineenä tämän tasapainon saavuttamisessa ovat olennaisia myös silloin, kun kysymyksessä ovat fiktiivisen teoksen henkilöhahmot.

Asiasanat:muumit, luonto, ekokritiikki, ekopsykologia, mielenmaisema, pastoraali, villi luonto, luonnossa elämisen tavat, Tove Jansson