Notre Dame de Paris -Klassikosta fanituotteeksi

Abstract

Tarkastelen ranskalaisen Notre Dame de Paris (1998) musikaalin kautta sekä tuotannon problematiikkaa että musikaalifaniutta tapaustutkimuksena. Käyn läpi musikaalin, erityisesti megamusikaalin, omimaispiirteitä ja pyrin valottamaan tien tuotantoprosessien läpi. Samalla pyrin määrittelemään millainen on juuri tämä megamusikaali. Selvitän myös miten musikaalituotanto tuottaa ja popularisoi musikaalin aihetta ja miten se markkinoi musikaalia ja myös ottaa huomioon tulevat katsojat. Tuottaako se tietoisesti yleisölle valmista kuvaa musikaalista?

Tutkielmaani määrittää myös kaksi erilaista näkökulmaa yleisöön; ajatus aktiivisesta yleisöstä ja aktivoidusta yleisöstä. Tarkastelen musikaalin herättämää fanikulttuuria, jossa fanius on aktiivinen, oma-aloitteinen ja itsetuottava yhteisöllinen ilmiö. Tarkastelen millainen on musikaalifani toimintaympäristössään internetin sosiaalisen median yhteisöissä.

Tarkastelen musikaalin tuotantoa Professori Jessica Sternfeldin megamusikaalikäsitysten mukaisena. Käsittelen Kathryn M. Grossmanin ajatuksia Victor Hugon tuotannon pohjalta tehtyjen musikaalien tuotteistamisesta sekä yleensä megamusikaalin asemoinnista nykyajan kentällä. Fanitutkimuksesta nojaan pitkälti Kaarina Nikusen ajatuksiin fanikulttuurista ja faniuden erilaisista määritelmistä. Myös kulttuurintutkija Lawrence Grossberg sekä viestintätutkija John Fiske tulevat tutuiksi tekstini kautta.

Avainsanat: musikaali, megamusikaali, tuotanto, popularisointi, fanius, internet