Tiivistelmä kirjasta:
Granum.uta.fi

Jyrki Reunanen
TIETO, TAHTO JA VALTA
Tahdonmuodostuksen menetelmä

I. Johdanto
1. Vallankäytön menetelmäoppi
2. Filosofiset taustat
3. Prosessin yleiskuvaus
II. Institutionaalinen kehikko
4. Mielipidepohjainen tahdonmuodostus
5. Hallinnollinen tahdonmuodostus
6. Tahdonmuodostus tietoyhteiskunnassa
III. Praktisesti suuntautunut tiedostus
7. Perustana tieteellinen tieto
8. Teoria prinsiipistä systeemiin
9. Tieto tulevaisuudesta
IV. Idea käännepisteenä teoreettisesta praktiseen
10. Todellinen ja ihanteellinen
11. Halut ja yhteishyvä
12. Vapaus ja valta
V. Tahdonmuodostuksen vaiheet
13. Prinsiippinä idea
14. Ideasta systeemiin
15. Yksityiskohtainen suunnitelma
VI. Päätös ja toteutus
16. Päätöksenteko
17. Objektivointi eli toteutus
18. Subjektivointi eli nautinta
VII. Asiantuntijavallan näkökulma

I. Johdanto

Tiivistelmän rakenne ja otsikointi on sama kuin alkuperäisessä kirjassa. Tätä tiivistelmää saa vapaasti kopioida ja tulostaa. Siteerattaessa suositellaan käytettäväksi alkuperäistä teosta: Jyrki Reunanen: TIETO, TAHTO JA VALTA. Yliopistopaino, Helsinki 2000, 367 sivua.

Kirjaa voi tilata virtuaalisesta kirjakaupasta Granumista.

Kertomuksen juoni. Tämä tahdonmuodostuksen metodologia on kirjoitettu alusta loppuun luettavaksi. Sen taustalla kulkee tietty kokonaisjuoni. Kohteena on tahdonmuodostuksen kokonaiskaari, joka alkaa tiedosta ja päättyy subjektiiviseen nautintoon. Se on menetelmäopas päätöksenteon valmisteluun.

1. Vallankäytön menetelmäoppi

Teoriasta käytäntöön. Kirjan juoni etenee praksis-prosessin kehäkiertona teoriasta käytäntöön, joiden välissä on ideointi ja tahdonmuodostus. Tie teoriasta käytäntöön kulkee tahdonmuodostuksen kautta, jolloin keskeiseksi nousee tahdonmuodostuksen menetelmät.

Tietoyhteiskunta. 1900-luku on ollut teollisuus-yhteiskunnan ja demokratian vuosisata. Nyt 2000-luvulla puhutaan siirtymästä tietoyhteiskuntaan. Vaihtamalla ulottuvuus valtataistelusta valmisteluvaltaan avautuu uusi vallankäytön menettely. Tietoyhteiskunnassa peruskysymys on menetelmät, miten tiedosta siirrytään tahtoon.

Vallankäyttö. Tahdonmuodostuksessa on kyse siitä, miten vallankäytön sisältö muodostuu. Tässä ei pohdita perinteistä politiikan kysymystä, kuinka valtaan noustaan, vaan kuinka valtaa käytetään muodostamalla hyvä tahto. Tahdonmuodostuksen metodologia on samaa kuin vallankäytön menetelmäoppi.

Valmistelu ja päätöksenteko. Tahdonmuodostus tarkoittaa päätöksentekoa edeltävää harkintaa. Tahdonakti tarkoittaa päätöksentekoa, jossa valitaan toteutettava linja. Tahdon asiasisällön valmistelu ei ole kaksinapaista joko- tai valintaa, vaan kohteen ajatuksellista muodostusta, kun tajunnan sisällä suunnitellaan mitä pitäisi tehdä.

Tietopohjaisuus. Käsitteellä "tietopohjainen tahdon-muodostus" yhdistetään tiedostus ja tahdonmuodostus. Tiedostus on jälkiajattelua ja tahdonmuodostus on esiajattelua. Tiedostavalla jälkiajattelulla on yhteys tahdon sisältöä muotoilevaan esiajatteluun, jolle se antaa tietopohjan.

Esikuvien luominen. Tahdonmuodostus nousee tiedosta, mutta praktisen järjen tehtävä on luoda jotakin ohi tiedon. Tietopohjainen on eri asia kuin pelkästä tiedosta nouseva tahto. Tahtoa valmisteleva praktinen järki tekee uusia keksintöjä. Se on tietojenkäsittelyä jälkikuvista esikuviin.

Analogia tieteen metodologiaan. Tahdonmuodostus on niin vaikea ja monivaiheinen prosessi, että sitä varten on tarpeen erityinen menetelmäoppi. Samoin kuin teoreettisella puolella esiintyy tiedostuksen metodi, praktisella puolella tarvitaan tahdonmuodostuksen menetelmää.

Asiantuntija antaa sisällön. Metodologia on välineellistä aputietoa. Käytännöllisen hyötynsä se saavuttaa vasta liittymällä sisällölliseen asiantuntemukseen. Pelkkä menettelyjen tuntemus ei riitä, vaan on tunnettava se kohde, jonka kehittämistä tahdonmuodostuksen menetelmillä lähestytään.

Valtiotahto. Erityinen metodologia tulee mielekkääksi silloin, kun on kyseessä yhteiskunnallinen vallankäyttö. Pääkohteena tässä on valtiotahto. Tahdonmuodostuksen metodologia on tarkoitettu suunnittelun ja päätöksenteon ammattilaisille. Se tulee mielekkääksi, kun tahdonmuodostuksen mittakaava on kyllin suuri, kuten valtiollisen päätöksenteon valmistelussa.

2. Filosofiset taustat

Tieto-opista tahto-oppiin. Taustalla on tieto-opillinen tarkastelu, mutta varsinainen kohde on tahto-opillinen Tietopohjainen tahdonmuodostus etenee tieto-opista tahto-oppiin. Tahto-oppi kietoutuu vanhoilla filosofeilla moraalifilosofiaan. Tarkoituksena on pelkistää klassikkojen moraalifilosofiasta esiin heidän tahto-opilliset tarkastelunsa.

Tulkinta ja sovellutus. Jäsenneltyä, yksityiskohtaista tahdonmuodostuksen teoriaa ei löydy filosofeilta valmiina. Siten tällainen tahdonmuodostuksen metodologia täytyy rakentaa tulkinnoista ja sovelluksista. Se on soveltavaa filosofiaa, joka eroaa selostavasta filosofiasta.

Uusklassismi. Filosofiselta suuntaukseltaan kirja edustaa uusklassismia, joka etsii esikuviaan antiikista. Restauraatiossa pyritään vain palauttamaan jokin rapautunut rakennus alkuperäiseen asuunsa. Uudisrakennusten teko klassisen perinteen pohjalta on uusklassismia.

Kuusi taustafilosofia. Taustalla ovat seuraavat filosofiat: Platonin oppi viisauden ja valtiovallan yhdistämisestä. Aristoteleen käsitteet: teoreettinen ja praktinen. Tuomas Akvinolaisen tahdonmuodostuksen käsitteistö. Spinozan oppi tahdon determinaatiosta. Kantin positiivinen vapaus ja moraalin yleispätevyys. Hegelin synteesi ja systeemi.

Platon ja asia itse. Platon perusti filosofian oppina, joka tarkoittaa ajattelulla tavoitettavaa tietoa. Filosofeilla on erityistä tietoa, mitä asiat ovat itsessään, kun tavallinen kansa tietää vain, miltä ne näyttävät. Sokrates etsi yleiskäsitettä, joka Platonilla itsenäistyi idean käsitteeksi.

Idea totuutena ja ihanteena. Prosessi tiedosta tahtoon etenee idea-käsitteen kautta. Idean käsite toimii käännepisteenä teoriasta käytäntöön. Idea palvelee kahdessa tehtävässä: antaa olemustietoa ja tarjota esikuvia. Järki toimii kahdessa tehtävässä: tiedostaa ja ohjata toimintaa.

In-forma ja Aristoteleen forma. Aristoteles korvasi idean immanentilla muodolla. Kun olion forma tulee tiedostuksessa tajunnan sisään, siitä tulee in-forma. Praktisessa ajattelussa informaatiosta edetään reformaatioon. Muoto on tietty järjestys. Järki on järjestävä kyky. Se havaitsee syy-yhteyksiä, joista se rakentaa loogisia keinojen ketjuja.

Tuomaan termit. Tahdonmuodostuksen käsite on peräisin Pyhältä Tuomaalta 1200-luvulta. Tuomas Akvinolaiselta saadaan tahdonmuodostuksen prosessin latinankielinen terminologia: yksinkertainen tahto (voluntas simple), pyrkimys (intentio), harkinta (deliberatio), yhteisymmärrys (consensus), valinta (electio), käskeminen (imperatum), toiminta (actio) ja työn hedelmien nautinta (fruitione).

Spinozan determinismi. Spinoza kehitti opin, miten tahto determinoituu. Tahto ja ymmärrys ovat samaa: tieto jatkuu tahtona. Tahto on vain yksi lenkki syyketjussa. Deterministinä Spinoza syvensi vapauden käsitettä. Vaikka kaikki on determinoitu, vapaa on itsedeterminoitu.

Rousseaun yleistahto. Rousseaulta on peräisin ajatus valtiosta yleistahtona, jolloin tahdonmuodostus saa valtiollisen ulottuvuuden. Yhteiskuntaa on hallittava yhteisedun mukaisesti. Liian yleiset ja kaukaiset päämäärät ovat kansalle mahdoton ymmärtää.

Kantin tahto-oppi. Kantin puhdas filosofia on puhdasta kokemus-peräisyydestä, jota ei empiirinen satunnaisuus sotke. Kantilta on peräisin ajatus itseisarvoisesta hyvästä tahdosta. Vapaus on autodeterminaatiota. Kun itseyden ydin on järki, silloin itsemääritys on samaa kuin järjellinen tahdonmääritys.

Dynaaminen idea Hegelillä. Kun idea Platonilla oli liikkumaton esikuva, idea Hegelillä on käsitteen ulkoistumisen prosessi. Hegel tulkitsi Platonin idean yleiskäsitteeksi. Hegel yhdistää hyvän idean käsitteessä platonisen hyvän idean ja aristoteelisen praktisen järjen.

3. Prosessin yleiskuvaus

Johdonmukaisuus. Ennen tahdonmuodostuksen kokonaiskierrosta tehdään tässä esikierros, joka antaa esiymmärryksen kulkureitistä kuin karttakuva. Järjellinen tahto on johdonmukainen. Johdonmukaisuus on sitä, että ensin esitetään se perusta, mistä muu johdetaan. Tahdonmuodostuksessa sana "muoto" viittaa järjestykseen tai rakenteeseen. Järki antaa tahdolle järjestyksen ja loogisen vaiheistuksen.

Järki tahdon määrittäjänä. Järjellisessä tahdonmuodostuksessa järki määrittää tahtoa. Järki on tajunnan sisäisen yhdistelemisen ja systematisoinnin kyky. Tahto taas on toiminnan ohjaamisen kyky. Järki antaa tahdolle muodon ja järjestyksen. Ratkaisuna on järjen ja tahdon liitto: järjellinen tahto.

Tietokuvista esikuviin. Tietyssä vaiheessa tietopohja on riittävä, jolloin kypsästä tiedosta aletaan päätellä praktisia seurauksia. Vallankäytön valmistelu on tiedon jalostusta ohi alkuperäisten objektien. Vallitsevan kuvista kehitellään tulevan esikuvia.

Tahdon kaksoisjuuret. Tahto nousee tiedosta ja haluista. Tahdon kaksoisjuuret ovat sisäinen halupuoli ja ulkoisten olosuhteiden mahdollisuudet. Tiedot haluista muuntavat ennusteet suunnitelmiksi. Halu tuo jännitteen, joka suuntaa ennusteet suunnitelmiksi.

Tahdonmuodostuksen vaiheet. Tahdonmuodostuksen kolme päävaihetta ovat: prinsiippi, systeemi ja yksityiskohdat. Prinsiippi vaikuttaa alkupremissinä, joka purkautuu koko prosessin ajan. Käytännölle ei riitä yleinen teoria vaan tarvitaan niiden yksittäistapausten tuntemusta, joita praktisesti käsitellään. Siksi prinsiipistä kehittyy systeemi ja yksityiskohtainen suunnitelma.

Päättävä päätös. Tahto jakaantuu edeltävään tahdonmuodostukseen ja päättävään tahdonaktiin. Päätöksenteolla tarkoitetaan tahdonaktia, joka kirjaimellisesti päättää asian. Päätöspisteessä valmistelu loppuu ja toteutus voi alkaa. Asia polarisoituu viimein siihen, myöntääkö päättäjä toteutusluvan. Ratkaiseva päätös on käännepiste, joka kääntää ajatuksellisen praktiseen toimintaan.

Käytännön vaiheet. Käytäntö on kolmivaiheinen prosessi: toteuttava työ, esineellinen tuote ja tulosten nautinta. Käytäntö ensin toteutusvaiheessa esineellistää idean ja sitten kulutusvaiheessa sisäistää luodun tuotteen. Käytäntö vaatii tietoa, mutta myös osaamista, joka on enemmän taito. Hyvän praksiksen määre on taitavuus. Perimmäinen käytäntö on kuitenkin itseisarvoista nautinnollista toimintaa.

II. Institutionaalinen kehikko

Tiedon ja tahdon organisaatiot. Valtiollinen tahdonmuodostus tapahtuu institutionaalisessa kehikossa, johon kuuluu sekä valmistelukoneisto että päätöksentekoelimet. Tiedostuksella, tahdonmuodostuksella ja päätöksenteolla on omat instituutionsa. Tiedostuksen yhteiskunnalliset instituutiot ovat ylipistot ja tutkimuslaitokset. Tahdonmuodostus tapahtuu keskeisesti valmistelevissa hallintoelimissä.

4. Mielipidepohjainen tahdonmuodostus

Valtio yleistahtona. Valtio on yleistahto, substantiaalinen tahto. Valtio suorittaa yhteiskunnassa tahdon funktioita. Yleistahdon instituutio ei ole vain kansallisvaltio, vaan polis voi olla myös kunta tai EU:n kaltainen valtioliitto. Kunta, valtio ja EU ovat toisiaan täydentäviä julkisen päätöksenteon tasoja.

Tahto-oppi ja valio-oppi. Yleistä valtio-oppia edeltää yleinen tahto-oppi. Kun valtio nähdään yleistahtona, valtio-opin perustaksi tulee tahto-oppi. Valtio voidaan nähdä funktiona, joka muuttaa tietoa tahdoksi. Siinä esiintyy mielipidepohjainen vastaan tietopohjainen tahdonmuodostus, muodostuuko valtiotahto yleisen mielipiteen vai asiantuntijatiedon mukaan.

Valtataistelu. Poliittinen viittaa kamppailuun vallasta. Poliittisen elämän huippuhetki on vaalit, jonka perusdikotomia on oikeisto - vasemmisto. Demokratia on osa tahdonmuodostuksen prosessia. Se on poliittiseen valtaan nousemisen mekanismi. Vaalit ovat osa poliittista tahdonmuodostusta.

Demokratia ja markkinat. Moderni ajattelutapa pitää yleistä mielipidettä kaiken mittana. Se takaa voiton niin demokratiassa kuin markkinoilla. Molemmissa vallan perusta on yleinen mielipide ja kansansuosio. Se joka toimii yleisen mielipiteen puitteissa, saa osakseen suosiota. Tietopohjainen tahdonmuodostus voidaan nähdä vastakohtana markkinapohjaiselle ja demokraattiselle.

Populistinen julkisuus. On populistinen suuri julkisuus ja asian-tuntijoiden pienen piirin julkisuus. Erotetaan populistinen TV-mielipide ja tärkeiden avainhenkilöiden mielipiteet. Uutuus paljastuu innovaatioksi suhteessa jo tunnettuun taustaan. Tämä tietotausta on julkisuudessa jauhetut käsitykset.

Tieteen sivuuttaminen. Päättäjillä ei ole aikaa lukea yksityiskohtaista, tieteellistä tekstiä. Heidän pöydilleen kertyy jo asiakirjoja enemmän kuin he ehtivät lukea. Poliittisen päättäjän ei tarvitse piitata asiantuntijakeskustelun hienouksista, koska ei myöskään suuri yleisö niistä piittaa.

Tieto leviää mielipiteeksi. Mielipidepohjaisen tahdonmuodostuksen ongelmana on, miten tutkimustieto voisi levitä yleiseksi mielipiteeksi ja siten vaikuttaa päätöksentekoon. Pitäisi odottaa, että toimittajat innostuisivat siitä. On kaksi tapaa tuoda tietoimpulssi valtiolliseen valmisteluun: julkinen keskustelu tai hallinnollinen valmisteluun.

5. Hallinnollinen tahdonmuodostus

Hallinto ja politiikka. Pitää erottaa poliittinen ja hallinnollinen tahdonmuodostus. Hallinnolle kuuluu valmistelu ja se vastaa tahdonmuodostusta. Poliittinen päätöksenteko vastaa ratkaisevaa tahdon-aktia. Poliittisen kenttiä ovat hallitus ja eduskunta. Poliittinen on kansalaisyhteiskunnan intressitaistelujen heijastumaa. Poliittisen huipulla on eduskunta, joka jo nimensä mukaan on edustuksellinen.

Valtataistelusta vallankäyttöön. Poliittinen päätös muuttuu hallinnolliseksi toimeenpanoksi. Valtataistelu muuttuu vallankäytöksi. Valtioneuvostossa politiikka muuttuu jatkuvana virtana hallinnoksi. Se muuttuu poliittisesta juridiseksi. Poliittinen aines jää taka-alalle ja etualalle nousee hallinnollinen aines: taloudelliset resurssit, juridiikka ja tekniset kysymykset.

Selvityksistä muistioihin. Hallinnollinen valmistelu etenee aloitteesta selvityksiin, muistioihin ja hallituksen esityksiin. Prosessi etenee tiedollisista selvityksistä praktisiin päätösehdotuksiin. Selvitys on esivalmistelua ja tahdonmuodostus on perusvalmistelua. Ministeriöille kuuluu lainvalmistelu, jonka tulokset viedään eduskuntaan hallituksen esityksinä.

Tiedon kokoaminen. Hallinnollisessa selvityksessä kootaan yhteen ja tiivistetään olemassa oleva tieto. Paikallishallintoon liittyy paikallistuntemus. Etenemistä tiedosta tahtoon voidaan hahmottaa käsiteparilla analyysista strategiaan. Analyysissa asiaa tutkitaan ja strategiassa muodostetaan tahtoa.

Suunnittelujärjestelmä. Muodollisen suunnittelun yhteydessä kirjataan olemassa olevia ajatuksia ja pyritään saattamaan ne virallistumisen putkeen. Näin turvataan määrärahat. Tarvitaan foorumi, jossa voi esittää strategisia oivalluksiaan ja saada muut niistä innostumaan. Käytännön suunnittelu palvelee budjettisuunnittelua, jossa suunnitelmien avulla asialle anotaan rahoitusta.

Tutkimustieto pikkuasioista. Tavallisesti yksityiskohdat ja numerotiedot tutkitaan tieteellisellä tarkkuudella, mutta yleisnäkemys muodostetaan populististen mielipiteiden perusteella. Tutkija voi sanoa jotakin eksaktia vain pikkuasioista, mutta suuret yleisnäkemykset ratkaistaan mielipidemarkkinoilla.

Tiedon kulkeutuminen ja vaikutus. Voidaan erottaa tutkimustiedon kulkeutuminen ja sen vaikutus päätöksentekoon. Tieto kulkeutuu siihen prosessiin, joka päätyy asian virallistamiseen. Tutkimustieto pääsee institutionalisoitumaan, jos se saa laajaa julkisuutta tai tutkija kuuluu päättäjien läheisiin neuvonantajiin. Tutkimustieto ei aina vaikuta, jolloin se vain haudataan.

Virasto tietomuuntajana. Hallinnon kehittämisen ohjelmaksi saadaan, että virastoista kehitetään yksikköjä, jotka muuttavat tietoa alan rationaaliseksi ohjaamiseksi. Tieto-organisaatio etsii tavoitteitaan asiantuntijatiedon pohjalta. Päätöksenteon valmisteluun suuntautunut virasto on eräänlainen muuntaja, joka muuttaa tietoa tahdoksi.

6. Tahdonmuodostus tietoyhteiskunnassa

Teollisuusyhteiskunta. Tietoyhteiskunta on yksi uusi kerros agraarisen ja teollisen päälle. Teollisuus, demokratia ja modernismi kuuluvat yhteen. Siirryttäessä tietoyhteiskuntaan vanhat teollisuus-yhteiskunnan ihanteet eivät riitä. Kun meillä on loppuun asti toteutettu parlamentarismi ja markkinat, silloin teollisuusyhteiskunnan profeettojen ihanteet eivät enää riitä futuurin tavoitteiksi.

Markkinayhteiskunta. Välimuotona teollisuusyhteiskunnan ja tietoyhteiskunnan välillä on markkinayhteiskuntaa, jossa myyntityössä olevien määrä kasvaa. He tekevät informaatiotyötä, joka sisällöltään on ostajien etsimistä teollisuustuotteille. Teollisuusajan massaihminen korvautuu postmodernilla mainosihmisellä.

Tietokoneyhteiskunta. On useita vaihtoehtoisia tietoyhteiskunnan malleja. Vallitseva malli on tietokoneyhteiskunta. Se on siirtymämuoto koneyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan. Tietokoneet ovat esineellisiä teollisuustuotteita kuten muutkin koneet. Informaatiokoneita on ollut jo ennen tietokoneita.

Koneellinen formalismi. Tietokone toimii formaalisti. Sille on olemassa pelkkä forma, mutta ei sisältöä. Tietokone käsittelee informaatiota, mutta ei ideoita. Koneessa tiedot ovat vain merkkijonoina. Vasta ihmistajunta herättää ne henkiin tietona. Tietokoneet ovat toteuttaneet loogisen empirismin ihanteet: matemaattinen logiikka ja empiirinen tiedonkeruu on koneellistettu.

Irtotieto ja teoria. Voidaan erottaa irtotieto eli informaatio ja systemaattinen tieto. Empiirisen faktan kasvusta on seurauksena irtotiedon inflaatio. Kun tietokoneilla pystytään tallentamaan paljon pikkufaktaa, yhden yksittäistiedon arvo laskee. Vastavoimana tälle on tietojen tiivistäminen, kytkeä irtofaktat teoriaksi.

Epistemokratia. Toinen tietoyhteiskunnan tulkinta on, että tietokoneen sijaan sen ytimenä on itse tieto, jossa tieto on vallan oikeutus ja perusta. Ihanteena tietoyhteiskunnassa on, että tahdonmuodostus perustuu tietoon. Platonin Valtio oli varhainen tietoyhteiskunnan utopia, jossa tieto antoi oikeutuksen vallankäyttöön. Sitä voisi kutsua epistemokratiaksi eli tietovallaksi.

Tieto tahdon perustana. Tietoyhteiskunnan periaate on, miten tieto määrittää tahtoa. Tieto on geneerinen prinsiippi, joka modifioituu tahdoksi. Tietoyhteiskunnan peruspiirre on tietolähtöisyys, joka eroaa teollisuusyhteiskunnan mielipidelähtöisyydestä. Tietoyhteiskunnassa yhä tärkeämmäksi tulee toteuttavaa työtä edeltävä tahdonmuodostus.

III. Praktisesti suuntautunut tiedostus

Päätöksentekoa palveleva tieto. Praktisesti suuntautunut tiedostus tarkoittaa tiedon käyttöä toiminnan ohjaukseen. Se eroaa itseisarvoisesta mietiskelystä sekä myös viihdetiedosta. Praktinen tiedostus eroaa myös pitkäjänteisestä opiskelusta, jossa tietoja painetaan mieleen jotakin sellaista tulevaa käytäntöä varten, jota ei opiskeluhetkellä vielä tiedetä.

7. Perustana tieteellinen tieto

Tiede ja yleistahto. Tieteellinen tieto perustuu kohteensa perusteelliseen ja systemaattiseen tietämiseen. Tieteellinen tieto on uusinta tietoa, mutta samalla huomioi mitä asiasta on aikaisemmin kirjoitettu. Se selittää kohteen lainalaisuudet ja mahdollistaa ennustamisen. Systemaattinen ja yleispätevä tieto on teoriaa. Valtiollinen yleistahto edellyttää yleistä tietoa, tieteellistä teoriaa.

Tiede ylösalaisin. Tiede-käsitteen (scientia) merkitys on kääntynyt antiikista uudelle ajalle ylösalaisin. Empirismissä tieteen kohde on havainnoimalla tavoitettava aistimaailma, mutta antiikissa se oli ajattelulla tavoitettava ideamaailma. Tieto tavoittelee pysyvyyksiä. Muuttuvassa on muuttumatonta eli muutoksen lainalaisuudet.

Teoria tiivistää empiriaa. Voidaan puhua empiirisestä ja systemaattisesta tieteestä. Ensin tulee empiirinen tutkimus, joka kerää faktaa. Toiseksi tulee teoreettinen systematisointi. Sen jälkeen tulee soveltava empiirinen tapaustutkimus, kuinka teoriaa voisi soveltaa kohdattuihin yksittäistapauksiin.

Teoreettinen ja praktinen. Jako teoreettiseen ja praktiseen periytyy Aristoteleelta. Uudella ajalla sama jako esiintyy Kantilla. Ne ovat kaksi keskeistä järjen käyttötapaa. Teoreettinen järki analysoi, mitä on. Praktinen järki luo tahtotilan, mitä pitäisi tehdä Subjekti-objekti suhde on kaksisuuntainen: teoreettinen ja praktinen suunta.

Tahdonmääritys. Kantilla tahtoa määrittää praktinen järki. Teoreettinen liittyy luonnonkäsitteisiin ja praktinen vapauden-käsitteisiin. Järki praktisena vaikuttaa tahtoon. Tahto voi määrätä syysuhteensa. Se on tahdonmääritys. Arvostelukyky välittää teoreettista ja praktista. Se alistaa erityisen tapauksen yleiselle säännölle.

Totuuden ja hyvän idea: Kun teoreettinen tähtää totuuteen, praktisen päämäärä on hyvä toiminta. Idealla on kaksi momenttia: tiedostuksen idea ja hyvän idea. Teoreettinen kuvaa tiedostusta, sen tuloksena on totuuden idea. Praktinen kuvaa tahdonmuodostusta, sen tuloksena on hyvän idea.

Valtio-praksis. Praktinen järki ei ole vain yksitäistapauksellista, vaan myös yleistä lakia säätävä. Valtio on idealtaan tahtoa ja tahdon takana on praktinen järki. Teoreettinen institutionalisoituu yliopistoihin ja tutkimus-laitoksiin. Tahdonmuodostus institutionalisoituu päätöksiä valmistelevaan hallintoon. Valtio on lakia säätävä, jolloin praktisen järjen tehtävä on lainvalmistelu.

8. Teoria prinsiipistä systeemiin

Yleistetty teoria. Tiede on luokittelua lajeihin ja alalajeihin, joilla jäsennetään havaintoaineistoa. Kun empiiriset tiedot yhdistetään osaksi yhtenäistä teoriaa, siitä tulee tieteellistä tietoa. Hyvä yleistys löytää iskevän ytimen joka ilmaistaan tiiviisti yleiskäsitteillä. Järki on sisäänrakennettu tietoon. Totuuden ideaan kuuluu tietojen synteesi ja systeemi.

Tietojärjestelmä. Tiede ei ole pelkkä prinsiippi. Totuutta ei voi kertoa yhdellä iskusanalla, vaan käsitteistä aletaan kutoa teoriaa. Lähtökohtana on prinsiippi, mutta lopputuloksena on ketjuista koostuva tietokudos. Teoria on yleistettyjen tietojen systeemi.

Deduktio prinsiipistä. Klassinen teoria on deduktio prinsiipeistä teoreemiin. Deduktiivinen tieteenkäsitys palautuu Platoniin. Ensin etsitään prinsiippiä, josta laskeudutaan yksityiskohtaisiin oppilauseisiin. Geneettinen prinsiippi kertoo kohteen päämäärän. Praktinen teoria kohteesta kuvaa, kuinka se valmistetaan.

Todellisuuspohjaisuus. Ei lähdetä tiedosta vaan todellisuudesta. Tiedot ovat todellisuuden edustajia tajunnassa. Kohde tehdään tajunnalle sisäiseksi. Se on objektiivisuutta tietomuodossa. Todellisuudella on eri asteita: olemuksellinen ja satunnainen, fenomenaalinen ja fundamentaalinen. Empiristeille todellisuus tarkoittaa vain aistitodellisuutta. Platonilla todellisinta ovat ajatuksin tavoitettavat ideat.

Tiedostuksen jatkona tahdonmuodostus. Tiedostuksen metodologian tehtävä on, miten todellisuudesta edetään tietoon. Tahdonmuodostuksen metodologian alaa on, miten tiedosta edetään tahtoon. Siinä tieto oletetaan jo valmiina ja lähdetään soveltamaan olemassaolevaa tietoa päätöksenteon valmisteluun.

9. Tieto tulevaisuudesta

Tiedosta ennusteisiin. Praktisen ajattelun aikaulottuvuus on tulevaisuus. Menneisiin tapahtumiin emme enää pääse praktisesti käsiksi. Ennustus on korkeinta tietämistä, jossa tiedostus ohittaa todellisuuden. Tajunnan tietokuvat voivat edetä tapahtumien edelle. Tämä on keino nähdä tulevaisuuteen.

Ennusteen teoreettisuus. Ennuste on teoreettisen jatke, joka jättää kohteensa koskemattomaksi. Teoreettinen ennuste ei puutu asioihin. Vasta tahto ja suunnittelu pyrkivät suuntaamaan tapahtumia. Klassismi lähestyy tulevaisuutta pysyvyyden käsitteestä. Pysyvät ideat muodostavat ennusteen rungon. Se mikä on välttämätöntä on myös ajallisesti pysyvää.

Teoriaa kantaa tulevaan. Teoria on yleistys, joka pätee yli ajan. Tietäminen huipentuu ennustamiseen. Kun teoria toimii tulevaisuudessa, se kelpaa ennusteeksi. Historiallis-geneettinen tarkastelutapa ei tee tietoa niin nopeasti vanhentuneeksi, koska nykyinen selitetään historiallaan. Se joka tuntee hyvin menneen, tuntee hyvin nykyisen genesiksen.

Tuleva muistissa. Muisti säilöö kokemuksia tulevan varalle. Painaa jotakin mieleensä merkitsee: tallettaa ne tulevien toimintojen suunnittelua varten. Näin muisti suuntautuu tulevaisuuteen. Käytännöllisenä pidetään pienten asioiden lähiajan pohdintaa, mutta liiallinen realismi johtaa seisahtuneeseen nykytilasta kiinnipitämiseen. Tarraudutaan menneisyyden ennakkotapauksiin, vaikka reaali-praksis suuntautuu tulevaisuuteen.

Tiedon vanhentuminen. Tieto menettää totuutensa, kun sen kohteena oleva todellisuus siirtyy historiaan. Tiedot vanhentaa se, että asiat kulkevat nopeammin kuin niistä kertova tieto. Kun maailma muuttuu, sitä koskeva tieto vanhenee. Suuret uudistuksia merkitsevät, että vallitseva elämänmuoto siltä osin siirtyy historiaan ja muuttuu epätodelliseksi.

Tuleva tavoitteissa. Tämän päivän tavoitteet ovat tulevaisuuden todellisuutta. Tuntemalla ihmisten tarpeet ja päättäjien tahto tunnetaan tulevaisuutta. Tavoitteissa ihmisillä on mielessään tulevaisuutensa. Tulevaisuutta voi ennustaa tutkimalla ihmisten tavoitteita.

Tulevaisuuspolut. Yksittäisiä trendejä voi ekstrapoloida, mutta niiden yhteisvaikutus on arvaamaton. Skenaarioissa tulevaisuus ei ole kokonaan ennustettavissa. Tavoitteena on useiden vaihtoehtoisten tulevaisuuspolkujen rakentaminen. Kullekin skenaariolle kehitetään vaihtoehtoinen strategia. Näin strategiaa voi vaihtaa sen mukaan, mikä ennuste tapahtumien edetessä näyttää toteutuvan.

Sattuman ennakoimattomuus. Tulevaisuuden sattumat ovat suunnittelun kannalta avoimia. Ne voidaan vain jollakin toden-näköisyydellä ennakoida. Vaikka molempien vaihtoehtojen matemaattinen todennäköisyys olisi 50 %, silti ei voida olla varmoja, kumpi vaihtoehto toteutuu. Paraskaan tutkija ei osaa ennakolta sanoa, mikä on nopan seuraava silmäluku.

Tulevaisuuden jäsentäminen. Ennusteet helpottavat suunnistusta monitahoisesti muuttuvassa tulevaisuudessa. Oleellisia tietoa aukeaa vasta toiminnan hetkellä, kun tulevaisuuden satunnaisarvonnat selviävät. Kun uudistietoa paljastuu, linjaa täytyy tarkistaa uusimman tiedon mukaan. Ilman ennusteita kaikki olisi toimintahetkellä yhtä kaaosta. Ennakkoajattelu luo odotuksia, että osaamme varautua tulevaisuuden sattumien avautumiselle.

IV. Idea käännepisteenä teoreettisesta praktiseen

Luova subjektiivisuus. Tahdolla on kaksoisjuuret: objektiiviset ja subjektiiviset. Tietopohjaisuus tarkoittaa perustaltaan objektiivista, mutta sen päälle tulee luova, subjektiivinen tahdonmuodostus. Teoreettinen on todellisuutta jäljentävää, mutta praktinen on uutta todellisuutta luovaa. Tässä ei kysytä, kumpi on määräävä: objektiivinen vai subjektiivinen. Kyse on niiden suhteesta ja vuorottelusta.

10. Todellinen ja ihanteellinen

Tietojenkäsittely. Ensin tiedot hankitaan tajuntaan. Sen jälkeen tulee mahdolliseksi niiden praktinen käyttö. Kun olion käsite on siirretty päähän, voidaan sitä alkaa päässä käsitellä. Tahdonmuodostus on tajunnan sisäinen prosessi, joka ei tuota suoraan aktioita vaan aikomuksia.

Tietokuvien muovattavuus. Tietokuvana kohde tulee helposti muovattavaksi. Kuvan voi muuttaa helpommin kuin sen reaalikohteen. Memoria on ainesta, josta praktinen järki tekee veistoksensa. Tajunnalla on suora valta mielikuviinsa. Ajatusten savimassaa taivutellaan, millaisen idean tuosta tietomassasta voisi kehitellä.

Luovan mielentilan virittäminen. Tärkeää on mielen virittäminen tuotteliaaseen tilaan. Luovuus vaatii etäisyydenottoa, ettei pelkästään toista alan standardeja. Uudet ideat syntyvät oivalluksesta yhdistää erilaista. Oivallus voidaan tehdä ottamalla analogia toiselta alalta. Liiallinen luovuuden tavoittelu johtaa tyhjiin omituisuuksiin. Kun keksii kyllin omituista, se on uutta ja poikkeavaa, mutta ei edistä mitään todellista.

Ideoiden stimulointi. Mieltä täytyy stimuloida. Virittäjä voi tulla yllättävästi joltain täysin toiselta alalta. Intuitiot tulevat usein parvissa, nopeasti perätysten. Jokin outo ja uusi ajatus ratkaisee ongelman osuvammin kuin tavanomaiset. Divergentti ajattelu on yllättävää ajattelua. Divergenssi etsii differenssiä, poikkeavuutta. Konvergentti ajattelu etsii konventionaalista.

Esinautinnan mielihyvä. Luova työ on nautinnollista, koska siinä otetaan esimakua täydellistymisen nautinnosta. Se on ennakointia, miltä asia tuntuu. Ajatuksellisesti ratkaistu tuottaa samaa mielihyvää kuin reaaliratkaisu. Subjektiivisuus sekä innostaa että sumentaa. Mielen valta voi muuttua mielivallaksi, mikäli irtaudutaan liikaa mielikuvien todenperäisyydestä.

Arvojen dedusointi faktoista. Englantilaisille oleminen tarkoitti empiirisiä aistifaktoja. Looginen johto tarkoitti matemaattista deduktiota. Siten heidän mielestään tosiasioista ei voi päätellä arvoja. Erottamalla arvot ja tosiasiat perustellaan arvojen mielivaltaisuutta, että ne olisivat vain mielipideasioita. Empiristille päämäärät tulevat haluista tai valtiotasolla enemmistön haluista.

Realiteetti ja idealiteetti. Tavoitteita ei dedusoida vain faktoista, mutta realismi vaatii tosiasioiden huomioimista. Arvoja voidaan argumentoida tiedolla. Realiteetti on tahdonmuodostukselle yksi premissi, jota täydentää toinen premissi: idealiteetti. Siirtymä todellisesta ihanteelliseen kulkee halujen kautta. Ajatuksellisesti yleistetty idealiteetti on eri asia kuin raaka aistimellinen halu.

Olemuksesta päämäärään. Kun tunnetaan teoreettisesti olemus, siitä voidaan päätellä sitä vastaava päämäärä. Aristoteleen mukaan olion olemus on sen päämäärä (telos). Näin olemustieto muuttuu päämäärä-tiedoksi. Teoreettinen ajattelu paljastaa kohteen luontaiset tendenssit ja piilevät mahdollisuudet. Kun meillä on tajunnassa olemus käsitteellisenä, siitä voi tahdonmuodostuksessa kehitellä idea.

Eksistenssin päättely essentiasta. Lajityypillinen täydellisyysmuoto on johdettavissa olion olemuksesta. Essentiasta voi päätellä aistimellisen eksistenssin. Eksistenssi tarkoittaa olemuksesta esiin tullutta (ex essentia). Jännite olemustason ja tosiasioiden välille tulee siitä, että eksistenssin tulisi vastata essentiaansa.

Käsitteestä ideaan. Käsite muuttuu ensin päämääräksi ja sitten ideaksi. Idean prosessissa teoreettisesta ideasta edetään käytännöllisiin esikuviin. Oleminen syvenee olemukseksi ja siirtyy käsitteessä subjektiiviseen, jolloin siitä tulee toimintaa ohjaavaa. Se modifioituu ideaksi, jolla on kyky uppoutua ulkoisuuteen.

Teoreettisesta praktiseen ideaan. Yhteys olemisen ja pitämisen välillä löytyy idea-käsitteen kautta. Idea toimii välityksenä teoreettisesta praktiseen. Se sisältää sekä totuuden idean että hyvän idean. Ideaksi muuntuessaan käsite saa kyvyn ulkoistua ja objektivoitua. Tällöin subjektiivinen käsite virtaa praksiksen kautta objektiivisuuteen.

11. Halut ja yhteishyvä

Halu tahdon virittäjänä. Tahdonmuodostus on haluamisen toinen muoto. Halu on tahdon esiaste. Halu yleistetään ja projisoidaan tulevaisuuteen tavoitteena. Halun jännite virittää toiminnan. Haluista virtaa ratioon energiaa, mutta tahto luo omat rationaaliset tavoitteensa yli halujen. Tahto on järjen jalostama ja idealisoima halu.

Puute halun perustana. Halun synnyn perusmekanismi on itseä vastaava puute. Halujen liikkeet noudattavat fysiologisten tilojen rytmiä. Ihmisellä on biologiset viettivieterit, jotka täytyy toistuvasti vetää, syödä ja nukkua. Halu on eräänlainen sisäaistimus. Järjellinen tahto voi sisältää ainesosina aistihaluja. Aistitieto ja järjen kausaali-ketjut kietoutuvat toisiinsa.

Halusta tahtoon. Halu projisoituu päämääräksi. Kausaalinen halu projisoidaan tulevaisuuteen, jolloin se muuttuu tavoitteeksi. Tahdonmuodostukselle halut ovat vain raaka-ainetta. Tahto on viettien virittämä, mutta ei niille alistettu. Halut toimivat dynamiksena, joille tahto antaa toteutusluvan. Kun mielen on vallannut halu, usein keino vapautua halun orjuudesta on sen järkevä tyydytys.

Hyveelliset tavat. Tahdonmuodostuksessa pelkkä tietopohja ei riitä. Sen lisäksi tarvitaan hyvät tavat eli hyvettä. Hyve mitoittaa halut oikein. Hyve on oikeat halujen mittasuhteet. Aristoteleen mukaan hyve on eräänlainen keskiväli. Samaa toimintaa ei ole syytä jatkaa loputtomiin. Kun mitta ylittyy, hyveestä tulee pahe. Pari lasillista viiniä on kohtuullista, mutta pari pullollista on liikaa.

Nautinto ei ole päämäärä. Mielihyvän etsiminen ei ole korkein hyvä. Aristoteleen mukaan nautiskeleva elämä on orjamaista ja sopii eläimille. Antiikin arvomaailmassa rahanhimoa ja kunnianhimoa pidettiin häpeällisenä. Kantin mukaan korkein itsekunnioituksen perusta on toimia pelkästä kunnioituksesta siveyslakia kohtaan. Siinä ihminen saavuttaa korkeamman tyytyväisyyden kuin omaa itsekkyyttään tyydyttäessään.

Teoreettiset yleistykset ja yleinen hyvä. Järki yleistämisen kykynä tavoittaa yleisen edun. Yleisyyden kykynä järki harkitsee, mikä konstituoi yleistä hyvää. Ei riitä, että vain tahtoo hyvää muille. Täytyy myös tietää, mikä on heille hyvää. Yleinen hyvä edellyttää perustakseen yleistettyä tietoa eli teoriaa. Yleisyys ja siveellisyys liittyvät yhteen. Siveellisesti hyvä on yleispätevästi hyvää.

Julkiset yhteishyvän organisaatiot. Valtio mahdollistaa yhteis-hyvän laajamittaisen toteuttamisen. Valtio ja kunnat organisoivat ihmisiä yhteistyöhön ja keskinäisapuun. Kaikki yksilöt eivät tietoisesti pyri yhteishyvään. Oman edun tavoittelu toimii silloin käytinvoimana yhteishyvään. Yleinen etu kirvoitetaan esiin hyvällä organisaatiolla. Yksilöiden motiivit voivat olla itsekkäät, mutta lopputulos on siveellinen.

12. Vapaus ja valta

Sisäistäminen ja vapaus. Subjektiivisessa olomuodossa kohde tulee tajunnan vallan alle. Tajunnan sisäisinä ulko-oliot tulevat tajunnan vapaan säätelyn piiriin. Ne voivat irtaantua objektista, jolloin ihmismieli voi vapaasti työstää niitä. Kohde tulee vapauden piiriin, jos subjektilla on mahdollisuus tarttua sen syihin. Syitä säädellessään subjekti tekee itsensä tapahtumien syyksi.

Vapauden käyttö. Tahto on tajunnassa vapauden instanssi. Tahdonmuodostuksessa subjekti antaa vapaudelle sisällön. Tahdon tehtävä on suuri määrittäminen. Tahtominen on vapauden käyttöä. Vapaassa tahtomisessa ei ole kovinkaan paljon hohtoa, jos ei ole omaa hienoa ideaa. Vapaudella on viehätyksenä vain, jos meillä on annettavana vapauden töille hohdokas luova sisältö.

Tahto ketjun ohjauslenkkinä. Tahto ei ole impulssi-automaatti, joka vain heijastaa mitä sinne on syötetty. Se on ketjun ratkaiseva haarakohta, joka voi myöntää tai kieltää halujen ehdotukset. Ihmisellä on tahdossa oma ohjauskeskus. Determinismistään huolimatta Spinoza tunnusti vapauden, jonka perustana on intellektin potenssi. Ihminen voi vapautua affektien vallasta, kun hän toimii adekvaatin tiedon varassa.

Aktiot ja passiot. Ihmisen toiminta voidaan jakaa aktioihin ja passioihin. Teko on aktio, jos sen syy on subjektin oma sisäisyys. Aktiossa ihminen toimii itse-lähtöisesti (in se) ja passiossa toisen alaisena (in alio). Affekti lakkaa olemasta passio kun muodostamme siitä kirkkaan ja selvän idean. Kirkas tieto kohottaa passion aktioksi.

Nobis possibilia. Harkinta koskee asioita, jotka ovat meille mahdollisia. Harkinta etsii keinoja, jotka ovat toteutettavissa käsillä olevalla tavalla. Nobis possibilia -periaate viittaa toimivaltuuksiin. Alkutilan vapaudesta päädytään jonkin determinoidun toiminnan tahtomiseen. Praktinen harkinta on vapauden sitomisen prosessi, jossa ihminen sitoutuu itse suunnittelemaansa toimintalinjaan.

Negatiivinen ja positiivinen vapaus. Vapauden kaksi astetta ovat: saavuttaa ensin riippumattomuus ja sitten itsemääritys. Negatiivinen vapaus on riippumattomuutta. Positiivinen vapaus on itsemääritystä. Vapaus tarkoittaa: olla itsensä syy. Vapauden taikasana on itsensä syy (causa sui). Tavanomainen liberalismi huomioi vapauden vain riippumattomuutena, mutta ei käsitä spinozalaista vapauskäsitystä itsemäärityksenä.

Sisäisen ulkoperäisyys. Tietopohjaisessa tahdon-muodostuksessa pitää sovittaa ulkodeterminaatio ja itsedeterminaatio. Sisäinen on usein alkuperältään ulkoista. Tiedossa ulkoinen muuttuu sisäiseksi ja siten tajunnan säädeltäväksi. Tajunnan sisäisyyteen tiedostettu ulkomaailma determinoi tahtoa sisälähtöisesti.

Tahdon lisäpanos. Tahto on vapaa syy, koska se on sisäinen syy. Tahto työstää sisäisestä tietomateriaalista jotakin muuta kuin se alkujaan oli. Siten tahto on luova, lisäävä tajunnan instanssi. Minä on mielikuviensa liikuttelija, joka voi mielensä mukaan rakennella vaihto-ehtoisia tahdon sisältöjä.

Itsesidonta. Tahdonmuodostuksen kulussa tapahtuu itsesidonta. Vapausasteet projektin alussa on suuret ja lopussa sidotut. Vapauden käyttö eli tehdyt valinnat merkitsevät omatekoisia rajoitteita. Vapauden perustana on sisäinen välttämättömyys. Se toimii sidotusti, mutta itsesidotusti.

Itseys järjessä. Vapaus on itsemääritystä, mutta ihmisen itseys on järjessä. Vapaus ei ole mielihalujen ja viettien tyydytystä, vaan ajattelukyvyn asettamaa. Vapaus vallitsee itsekieltäymyksen aktissa, kun ei toimita omien halujensa mukaan. Siten itsemääritys ei johda itsekkyyteen. Kun ihminen nousee omaa itsekkyyttään vastaan, hän on vapaa.

Kokonaisuuden itsesäätely. Yhteishyvä on asetettava yksityishyvän edelle. Samoin kokonaisuuden hyvä on partikulaarista parempaa. Valtio-valta on kokonaisuuden mahdollisuutta säädellä itseään. Valtio yleistahtona on kokonaisihmisen itse-determinaatiota. Se on vapauden laajennus koko yhteiskunnan itsesäätelyyn. Integraatio merkitsee, että tämä säätely ylittää kansallisvaltioiden rajat.

V. Tahdonmuodostuksen vaiheet

Ideasta systeemiin. Tahto monimutkaistuu laajaksi ajatusjärjestelmäksi. Tarkastelussa on kolme päävaihetta: prinsiippi, systeemi ja yksityiskohdat. Prinsiippiä vastaa lähtökäsite, idea. Systeemiä vastaa struktuuri ja prosessi. Yksityiskohtia vastaa ilmiömaailma ja estetiikka.

Concurrent prosessi. Tahdonmuodostuksen vaiheet eivät etene vain lineaarisesti peräkkäin vaan myös rinnakkain. Prosessin vaiheiden samanaikaisuudesta käytetään termiä rinnakkain juokseva (con-current). Samaan aikaan voidaan kehitellä ideoita ja suunnitella yksityiskohtia. Kompleksit prosessit etenevät monella rintamalla samanaikaisesti ja kehämäisesti.

13. Prinsiippinä idea

Syvyyksistä korkeuksiin. Lähtökohtana on idea-käsitteen kaksinaisluonne: ilmaista olemusta ja ihannetta. Teoreettisesta ideasta edetään praktiseen ihanteeseen. On olemisen asteikko pintatasolta yhä syvempiin olemuksiin. Vastakkaiseen suuntaan taas nousee ihanteiden asteikko yhä korkeampiin ihanteisiin. Olemusmaailman syvyyksistä voidaan projisoida malleja ideamaailman korkeuksiin.

Hyvä tahto. Tietoon liittyy totuus ja tahtoon liittyy hyvyys. Tahdolle hyvyys on sitä mitä tiedolle on totuus. Päämäärät eivät nouse pelkästään halusta. Suunnan antaa yleinen hyvä, joka on yleistetty, idealisoitu halu. Tahto on sidottu päämääränsä kautta hyvään. Kun otamme prinsiipiksi hyvän, se merkitsee, että kehittelyn kohteena on hyvä tahto.

Hyvän idea. Platonismi huipentuu oppiin hyvän ideasta. Samoin Hegelin logiikka huipentuu hyvän ideaan. Hyvä antaa muille ideoille suunnan. Ideoilla on intentio hyvään. Aristoteleella abstraktin hyvän sijaan tulee ihmisen lajityypillinen hyvä. Ihmisen yleispäämääränä hän piti onnellisuutta. Se on ensimmäinen prinsiippi, jonka takia teemme kaiken muun.

Täydellisyysasteet. Kuten olemuksia on useita, on myös useita täydellisyyden malleja. Hyvä on kohdesidonnaista täydellistymistä, joten päämäärät ovat lajikohtaisia. Tiedon monitasoisuutta vastaa hyvien päämäärien monitasoisuus. Yleisestä hyvästä edetään lajikohtaiseen hyvään, jossa kysytään millainen hyvä talo tai hyvä hevonen. Kuhunkin käsitteeseen liittyy sitä vastaava hyvän ulottuvuus.

Käsitteestä päämäärä. Lajikohtainen teoreettis-praktinen olemus modifioituu päämääräksi. Käsite saa platonisen esikuvaluonteen ja toimii lajikohtaisena päämääränä. Tuotekehityksen filosofisessa vaiheessa spekuloidaan yleiskäsitteillä. Siinä tarkastellaan periaatteellisia vaihtoehtoja. Ideassa tuote pelkistetään perusfunktioonsa. Lähtökohdan pohdinnalle, millainen on esimerkiksi hyvä talo, tarjoaa tieto talon perustehtävistä.

Välipäätökset. Tahdonmuodostus jäsentyy vähittäiseen muovaukseen ja murroskohtiin. Välipäätökset ovat tienhaaroja, joissa yksi välivaihe päättyy. Vaihtoehtoisista ideoista valitaan yleensä vain yksi tarkempaan kehittelyyn. Välipäätöksen jälkeen ideasta siirrytään systemaattiseen kehittelyyn. Yksityiskohtainen suunnittelu on kallista. Siksi pitää jo varhain valita, mikä otetaan tarkempaan suunnitteluun.

Selektio ja elektio. Selektio insinööritieteessä on eri asia kuin elektio aristoteelisessa tahdonmuodostuksen teoriassa. Selektio on seulontaa eri vaihtoehtojen väliltä. Se kuuluu välipäätöksiin. Elektio on lopullinen vahvistava valinta, jonka tekee yleensä korkein päätöksentekoelin. Selektiota esiintyy tahdonmuodostuksen välissä, mutta elektio tulee sen lopussa.

14. Ideasta systeemiin

Synteettinen systeemi. Abstraktista ideasta edetään väli-tavoitteiden kautta systemaattiseen suunnitelmaan. Abstraktiin prinsiippiin ei pidä pysähtyä, jolloin "praktinen" jäisi pelkäksi ihanteeksi. Pitää ajatella eriytyneesti koko kulku alkuperästä päämäärään. Ideasta edetään systeemiin, olemuksesta ilmiökirjoon. Suunnitelman pitää olla ajatussysteemi.

Konseptista päätelmiin. Lähtökohtana on abstrakti käsite, josta edetään käsitejärjestelmään. Yleinen ja yksityinen välitetään päätelmässä. Se on deduktio yleisestä yksityiseen. Geneettinen reaali-määritelmä esittää samalla olemuksen ja genesiksen, joka voi toimia deduktion lähtökohtana. Käsite on yleinen, joka sisältää itsessään eriytymisensä. Konsepti eriytyy päätelmäksi.

Ideasta kompositioon. Kausaaliketjuista edetään vuorovaikutteiseen systeemiin. Syy-yhteys kääntyy vastakohdakseen ja aktiosta tulee reaktio. Ketjujen sijaan tulee jatkuvasti kiertävät kehärakenteet. Pelkkä simple-idea ei riitä, vaan kohteesta tulee olla komposoitu teoria. Simple tahdosta edetään kompleksiin suunnitelmaan. Abstrakti strategia rikastuu ja konkretisoituu tapauskohtaisiin toimintaohjeisiin.

Konseptista konstruktioon. Koneenrakennuksessa on ensin konsepti, josta kasvaa konstruktio. Toteutus alkaa osien valmistuksesta ja lopuksi tulee niiden kokoonpano. Politiikassa impulsiivisilla poliitikoilla on usein intuitiivisia ideoita, mutta ei aikaa rakentaa jäsentynyttä ajatus-järjestelmää. Poliittinen päättäjä tekee simple-valinnan, mutta valmistelevat virkamiehet laativat yksityiskohtaisen komposition.

Elementit ja momentit. Konstruktio jäsentyy paitsi struktuuriin myös prosessiin. Elementti on struktuurin osa ja momentti on prosessin osa. Geneettinen struktuuri on rakenne syntyhistoriassaan. Rakenne jäsentyy rakennus-vaiheisiin. Systeemi viittaa struktuuriin ja organisaatioon. Geneettinen teoria kertoo jäsentyneesti kohteen syntyhistorian ja toimii teko-ohjeena.

Funktio prosessi-ideana. Funktio on inputin ja outputin välinen riippuvuus systeemissä, jonka tarkoitus on tietyn tehtävän suorittaminen. Funktio on prosessi-idea, joka on lähellä Hegelin idea-käsitettä. Samassa tuotteessa voi olla useita prinsiippejä ja osafunktioita. Kokonaistoiminto voidaan jakaa osatoimintoihin, jolloin saadaan toimintorakenne. Integroidussa rakenteessa funktiot on yhdistetty. Dynaaminen systeemi eriytyy funktiostruktuuriin.

Keinojen ketjut. Teoreettiset kausaaliketjut voidaan kääntää praktisiksi keinojen ketjuiksi. Kausaalinen käännetään tavoitteelliseksi ja syyt käännetään keinoiksi. Praktinen päätelmä on looginen sarja keinoja, jotka johtavat alkuideasta objektiiviseen toteutukseen. Suunnitelmaan sisältyy abstraktin ylälauseen soveltaminen partikulaarisiin tekoihin.

Käyttövalta keinoihin. Kohteesta tulee praktinen keino, kun subjekti voi omalla teollaan kytkeä sen päälle. Keinot ovat subjektin hallitsemaa objektiivisuutta, kuten konetta ohjataan käyttöliittymästä. Kausaaliketju on ulotettava ihmistahdosta riippuviin ehtoihin saakka, joista subjekti voi käynnistää prosessin. Hän voi käyttää omia tekojaan keinoina hillitä tai kiihdyttää kehitystä.

Ristiriitaiset tavoitteet. Tahdon toiminta voidaan jakaa lineaariseen intentioon ja ristiriidoissa aktualisoituviin valintoihin. Tavanomaisessa päättelyssä tavoitteiden välinen ristiriita johtaa umpikujaan. Hegelin logiikassa vastakkaisten voimien yhtäaikainen vaikutus hyväksytään. Vastakkaisia tavoitteita ei hylätä, vaan prosessi jatkuu vastakohtien vuorovaikutuksena. Prosessi kiertää vastakohtein kautta: auki ja kiinni, ylös ja alas.

15. Yksityiskohtainen suunnitelma

Lisäkeksinnöt. Ajattelu etenee ideasta aistimelliseen. Usein toimintalogiikka on jo tunnettu. Periaatekeksinnöt on tehty aikaisemmin. Praktinen järki kohdistuu tällöin vain lisäparannuksiin. Inkrementalistisessa menettelyssä vanhaan tehdään pieniä lisäyksiä ja korjauksia. Arkinen pikkupraksis on pieniä lisäparannuksia.

Edetä esteettiseen. Täydellinen järjestys on järjestystä ulkokuoreen saakka ja lähestyy kauneuden käsitettä. Esine tehdään taitavasti ja taiteellisesti. Se on liukuma teknisestä esteettiseen. Toiminnallista suunnittelua seuraa esteettinen design. Sisäisestä funktiosta edetään aistimelliseen ulkonäköön. Kohteesta tehdään ulkoisesti entistä näyttävämpi.

Ulkonäön lupaus. Ulkoinen kauneus liittyy toiminnalliseen täydellisyyteen. Se on merkki, että kohdetta on kehitelty kaikin puolin täydelliseksi. Kaunis ulkonäkö lupaa hyvää myös sen sisäiseltä puolelta. Sopusointuinen ulkonäkö on merkki sisäisen rakenteen suhteellisuudentajusta. Kauneuden idea on ilmiömaailmaa produsoivan praksiksen ideaali. Klassisen estetiikan mukaan kaunis on yhtenäinen, järjestynyt, sopusuhtainen ja loistelias.

Ongelmana yksityiskohdat. Vaikeudet piilevät usein yksityiskohdissa. Lupaava periaateratkaisu voi tuottaa vaikeuksia yksityiskohdissaan. Hieno koneisto ei käynnisty, jos yhdessäkin yksityiskohdassa on katkos. Diletantti ei hallitse yksityiskohtia. Asiantuntija tuntee yleisen periaatteen ohella myös tekniset yksityiskohdat. Ongelmien edessä asiantuntija pystyy rakentamaan moneen suuntaan konkretisoituvia ratkaisuvaihtoehtoja.

Kirjaaminen asiakirjaan. Kun asiat ovat tarpeeksi pitkälle suunniteltu, ne dokumentoidaan suunnitteluasiakirjaan. Lopulliset asiakirjat ovat suunnittelun kiteytynyt muoto. Kirjoitusvaiheessa tapahtuu oleellista ajatusten systematisointia. Mielessä ajatukset voivat vielä kellua vaihtelevassa satunnaisjärjestyksessä. Paperilla ne esiintyvät jäsentyen lukuihin ja kappaleisiin.

Plan-tyypit. Käsitteellistä suunnitelmaa täydentää kuvat ja laskelmat. Kuva voi olla kaksiulotteinen plan-kuva tai 3D-pienoismalli. CAD-kuvat sopivat tuotteen yksityiskohtaiseen mallintamiseen ja osien pikku-tarkkaan piirtämiseen. Matemaattinen suunnittelu on mittasuhteiden hahmotusta, jossa annetaan kohteelle ja sen osille tarkat mitat.

Viesti päättäjille ja toteuttajille. Lopullinen kirjallinen suunnitelma lähetetään päätöksentekoon ja totutukseen. Suunnitelma on suunnattu prosessin seuraaville vaiheille: päättäjille ja toteuttajille. Sitä voidaan käyttää perusteena anottaessa hankkeelle rahoitusta. Toteuttajille suunnattuna suunnitelma muuttuu ohjeelliseksi ja normatiiviseksi.

Tuotekehityksen kustannukset. Liikevoiton kannalta tuotesuunnittelu on miinusta. Hyöty saavutetaan vasta, kun myynnistä saadut tulot ylittävät kehittelyyn käytetyt menot. Insinöörien innovaatiot eivät ole kehittämisen lähtökohta, vaan asiakkaiden kysyntä. Se suuntaa suunnittelemaan lypsylehmiä, rahakoneita. Keskinkertainen asetetaan liian omaperäisten innovaatioiden edelle.

VI. Päätös ja toteutus

Toteuttava tahto. Tavanomainen mielikuva tahdon toiminnasta on päätöksenteko ja käskeminen. Kun puhutaan esimerkiksi tahdonvoimasta, sillä tarkoitetaan toteuttamisen määrätietoisuutta. Tavanomainen mielikuva tahtoihmisestä on sellainen, että hän on kova käskemään ja alistamaan muita. Sen sijaan intellektuaalinen tahdonmuodostus jää jonnekin taustalle.

16. Päätöksenteko

Tahto muuntajana. Tahto kääntää henkisen työn ruumiilliseksi työksi, kuten koneiden näppäilyksi. Tahdon kautta henki vaikuttaa ruumiiseen ja edelleen ulko-olioihin. Tahto on muuntaja, joka transformoi ajattelua toiminnaksi. Päätöksenteossa vahvistetaan, että ideaa ryhdytään todella toteuttamaan. Tahdolla on käskyvoimaa reaalipraksikseen.

Päätös polarisoituu: kyllä tai ei. Päätöksenteko on ristiriitaa. Asia polarisoituu viimein kahteen vastakohtaan, ottaa tai jättää. Päätös on se, joka valitaan toteutettavaksi. Vastakohtia kohdatessaan, tahto sanoo kyllä tai ei. Se on lopullinen ja vastuullinen valinta eli elektio.

Päätös päättää. Päätöksenteolla tarkoitetaan tahdonaktia, joka kirjaimellisesti päättää valmistelun. Päätöksenteko on se viimeinen akti, kun esitys lopullisesti hyväksytään. Päätösaktilla valmistelu loppuu ja toteutus voi alkaa. Päätös merkitsee, että suunnitelma saa ylimmän johdon siunauksen ja sen sinettinä allekirjoituksen.

Päättäjän vastuu. Valinta on tahdonmuodostuksessa syyksi-lukemisen paikka. Siunaamalla päätöksen vallankäyttäjä sitoutuu siihen ja on vastuussa päätöksen seurauksista. Päätöstä on valmisteltu edeltävissä epävirallisissa neuvotteluissa. Poliittiseen valmisteluun kuuluu toisten neuvottelijoiden tahdon muovailu. Päätöksenteko on sopimusten tekoa, joka on vastakohtien sovittamista.

Intressien sovittelu. Yleisluontoisesta poliittisesta ideasta kehitellään konkreettiset toimenpide-ehdotukset. Päättäjä on sovittelija eikä keksijä. Ideat ovat usein keksitty jo muualla. Päätöksenteossa painaa intressi-perusteet, joita kuitenkin yritetään argumentoida asiaperustein. Sovittelutulos on usein sellainen, jota kukaan ei tahtonut sellaisenaan. Saavutettu tulos on valtataistelun satunnainen tulos.

Piilovalta. Julkisuuden paisteessa on lopullinen päätöksenteko, mutta edeltävä tahdonmuodostus painuu taustalle. Alkuperäiset ideat välähtivät hiljaisuudessa, mutta päätöksenteko saa suurta julkisuutta. Valmisteluvalta on piilovaltaa. Idean alkuperäinen keksijä on välillisesti vallankäyttäjä. Valmistelijoiden kannalta ylin johto pitäisi saada sitoutumaan suunnitelmiin, koska johdolla on valta virallistaa esitykset.

Enemmistön keskinkertaisuus. Demokratiaan on sisäänrakennettu piilokonservatiivisuus tai konventionaalisuus. Keskinkertaisuus kytkeytyy jo käsitteellisesti enemmistöperiaatteeseen. Poliitikko edustaa valintatavaltaan tätä tavanomaisuutta. Poliitikolle voitto on saada enemmistön kannatus, mutta keksijälle voitto on keksiä jotakin uutta ja poikkeavaa. Jos päättäjältä puutuu tiedolliset premissit, hän ei oivalla tavanomaisesta poikkeavien ideoiden hienoutta.

Vallan modifikaatio. Päätöksenteossa vahvistetaan, että praktisen järjen harkitsemaa linjaa ryhdytään käytännössä toteuttamaan. Praktinen järki modifioituu vallaksi. Päätöksenteko antaa valtuudet idean objektivoinnille. Tahto antaa järjen suunnitelmille velvoittavuuden ja käskyvallan. Idea muuttaa olomuotoaan ajatuksellisesta toiminnalliseksi. Sen jälkeen alkaa toimeenpano.

Operatiiviset päätökset. Tahto käynnistää toiminnan ja ohjaa sitä myös toiminnan aikana. Käynnistyspäätös on strateginen, mutta jatkuva ohjaus on usein operatiivista. Tahtominen jatkuu operatiivisena, tilannekohtaisena päätöksentekona. Esiintyy vuorottelua tahdonmuodostuksen ja toteutuksen välillä. Tehdään pieni päätös ja toteutetaan se. Tahdosta siirrytään toteutukseen liukuvasti.

Imperatiivinen vaihe. Päätöksentekoa seuraa imperatum-vaihe, jossa valintaa aletaan toteuttaa käskyjen muodossa. Päätöstä seuraa käskyjen sarja, joka on välitysvaihe tahdosta tekoihin. Usein käytännön toimeenpano kuuluu samoilla henkilöille, jotka ovat päätökset suunnitelleet, kuten valtioneuvosto on hallituksen päätösten neuvonantaja sekä toimenpanija.

17. Objektivointi eli toteutus

Ajatuksellisesta aineelliseen. Tiedostus ja tahdonmuodostus ovat tajunnan sisäistä työtä. Käytäntö muuttaa reaalisesti objektiivista maailmaa. Toteutus jakaantuu valmistukseen ja kulutukseen. Ajatuksellinen suunnitelma tulee objektiiviseksi totuudeksi, kun se objektivoidaan toiminnan kautta. Ajatuksellinen muuttuu aineelliseksi.

Keinotuote, artefakti. Suunnitelman totuudellisuus osoitetaan toteuttamalla se. Praktisella puolella fakta syntyy teon kautta. Praktinen fakta on ihmistaidolla tehty eli artefakti. Praksis tuottaa keinotuotteita. Taloudellisessa katsannossa artefaktit ovat rikkautta.

Toteutuksen vaiheittaisuus. Yleinen strategia realisoidaan erityisten taktiikoiden kautta. Suunnitelma on suuri rakennelma, mutta kerralla siitä nostetaan esiin vain yksi osa. Kokonaisstrategiasta aktivoituu kerralla vain muutama geeni. Koko muu ketju on uinuvaa suunnitelmaa. Strategian osa aktivoituu, kun olosuhteet tekee sen ajankohtaisiksi.

Toteutuksen epäonnistuminen. Kun toiminta menee pieleen, ei pidä heti syyttää strategiaa. Usein valinnan hetkellä sanotaan vakaasti "tahdon", mutta toteutuksessa päätös unohtuu. Se oli valintahetken päätös, mutta toiminnan hetkellä tehdään toisenlaisia päätöksiä. Voi olla että strategia oli hyvä, mutta operatiivinen toteutus suoritettiin huonosti. Onnistuminen ei aina johdu vain hyvästä harkinnasta, vaan myös hyvästä onnesta.

Tekninen osaaminen. Pitää erottaa luova tahdonmuodostus ja toteutukseen liittyvä tekninen tahdonmuodostus. Tuote täytyy pala palata rakentaa, mikä vaatii teknistä taitoa. Toteuttavilla työläisillä on tietty vapaus. Heillä on teknistä taitoa. Osaamiseen kuuluu joukko niksejä, joita toteuttajat voivat tilanteen mukaan vapaasti ja itsenäisesti käyttää. Operatiivisella tasolla toimintaa ohjaa enemmän olosuhteet kuin kaukainen päämäärä.

Prototyyppi. Toteutuksessa voi prototyypillä kokeilla, miten tuote toimii käytännössä. Koekäytössä etsitään kohteen mahdolliset viat. Tällöin kaivataan kritiikkiä, ettei sitten lopputuotetta kritisoitaisi. Koekappale on yksittäinen, mutta tuotantokappale on monistettu. Kun prototyyppiin ollaan tyytyväisiä, se monistetaan ja julkaistaan.

Objektina ihminen. Monilla aloilla työn kohde on ihminen. Toinen tajunta on korkein kohde, johon ideansa voi objektivoida. Toisiin subjekteihin vaikutetaan sanoilla. Puhe on myös ulkomaailmaan vaikuttavaa praksista. Yksilöllä on itsemääräämisoikeus sillä perusteella, että hän on itsensä paras tuntija. Jokainen on omien nautintonsa spesialisti, koska hän itse tietää, mikä tuntuu hyvälle.

18. Subjektivointi eli nautinta

Paluu subjektiiviseen. Idea objektivoidaan, jotta se voitaisiin jälleen subjektivoida. Praksisprosessin kierros päättyy paluuseen subjektiivisuuteen. Se on kokemuksellista subjektiivisuutta. Tuote subjektivoidaan aistimellisesti kokien. Praksis-prosessin päätösvaihe on objektin käyttö nautintojen virittäjänä ja tyydyttäjänä.

Mielenliikutusten virittäminen. Usein pysähdytään vain esineellisiin tuotteisiin. Kun tuotteet on saatu myytyä, prosessi päättyy siihen. Tällöin praksis-prosessin kierrosta ei ole ajateltu loppuun saakka, toiminnan tuottamaan mielentilaan. Viime kädessä suunnitelma tähtää mielenliikutusten tuotantoon. Ulkoinen tuote on vain toivotun mielentilan virittämisen tai tyydyttämisen väline. Subjektivoinnissa tulokset sisäistetään mielenliikutuksiin ja tyytyväisyyden tunteeseen.

Hankinta ja käyttö. Usein mielletään että raha on samaa kuin käytäntö, mutta todellinen käytäntö on valmistusta seuraava käyttö. Voidaan erottaa omistus ja käyttö. Ensin tavoitellaan omistusta, joka oikeuttaa käytön. Omaisuuden hankinta on vasta potentiaalista subjektivointia. Objektivointi päätyy omaisuuteen, mutta subjektivointi päätyy minuuden mielentiloihin. Tavoite saavutetaan nauttimalla tuote asianmukaisessa käytössä; esimerkiksi auto realisoidaan ajamisen aktissa.

Tuotteen tuhoava kulutus. Käytössä kohde tuhotaan tavalla, joka tuottaa käyttäjälle mielihyvää, kuten leipä syömällä. Nautinto on destruktiivinen akti, mutta kulutuksen sisältyy myös ylösnousemus, kun kohde yhtyy sitä nauttivaan subjektiin. Kulutuksessa objekti subjektivoidaan niin, että se objektina tuhoutuu. Tekijä itse tuhoaa työnsä hedelmät syömällä ne, mutta samalla se muuttuu osaksi subjektia.

Tyydytys. Subjektivointia voisi kutsua tyydytystyöksi. Siinä subjekti nauttii objektia niin, että se samalla kuluu. Hän toistaa tiettyä toimintaa niin, että sen emotionaalinen voima ehtyy. Tyydytyksen edetessä myös sisäinen halu heikkenee. Tuote voi kulua myös henkisesti. Sen mieltä sytyttävä voima hiipuu ja tyydytyksen edetessä sisäinen halu heikkenee. Onnistunutta tyydytystä seuraa tyytyväisyys.

Itsensä kehittäminen. Subjektivoinnin sisältönä ei välttämättä ole aistielämykset. Työn kohteena voi olla subjekti itse. Opiskelussa tavoitteena on toimijan oma intellektuaalinen täydellistyminen. Myös ideat voivat hivellä mieltä, innostaa tai tyynnyttää sielua. Tällöin loppunautinto on kontemplatiivinen, jossa tieto on intellektuaalisen ilon lähde. Aristoteles piti korkeimpana itseisarvoista teoreettista toimintaa, jossa nautinnon kohteena on itseisarvoinen tietäminen.

Nauttia tuloksissa itsestään. Subjekti nauttii itsestään omien luomustensa kautta. Erinomainen tulos synnyttää erityistä itseiloa. Tekijä ihailee tuotteessaan omaa erinomaisuuttaan. Objektiivinen tuote on tarpeen, jotta hänen luomuksena olisi myös muita varten. Kun epä-onnistumin antaa aihetta itsesyytöksiin, se on käänteinen sille ilolle, jota ihminen kokee saavutuksistaan.

Halu elämysten toistoon. Praksis-prosessin kehäkierros päättyy elämykselliseen kokemukseen, mutta kokemus-sanalla on kaksoismerkitys. Kokemus viittaa paitsi elämysten muistoon myös teoriaan alkuun. Praksis-prosessi tuottaa kokemuksia omakohtaisena ja subjektiivisena. Onnistunut praktinen kehäkierros tallennetaan mieleen elämyksinä, jotka halutaan toistaa, mutta vielä hienommin. Se suuntaa etsimään uusia kokemuksia alkamalla praksis-prosessin kehäkierto jälleen alusta.

VII. Asiantuntijavallan näkökulma

Asiantuntijavalmistelu. Tietopohjainen tahdonmuodostus tarjoaa vaihtoehdon mielipidepohjaiselle päätöksenteolle. Tahdonmuodostuksen metodologia suuntaa painopisteen päätöksenteosta valmisteluun. On mahdollista yhdistää tietopohjainen valmistelu ja mielipidepohjainen päätöksenteko. Tahdonmuodostus voi olla asiantuntijavaltaista, vaikka päätöksenteko on kansanvaltaista.

Piilevä asiantuntijavalta. Meillä vallitsee jo osittain piilevä asiantuntijavalta, jossa päätösten asiasisältö on asiantuntijoiden laatimaa. Valmisteluvaiheessa asiantuntijat kirjoittavat päätösten asiasisällön, vaikka lopullinen päätösvalta kuuluu ylimmille poliittisille päätöksentekoelimille. Valmistelussa asiantuntijat laativat laskelmat talousarvioon ja kirjoittavat säädöstekstit, vaikka lopullinen budjettivalta ja lainsäädäntövalta on eduskunnalla.

Kuningas-analogia. Asiantuntijavalta merkitsee samanlaista vallankumousta kuin aikoinaan oli kuninkaanvallan kukistuminen. Kuninkaan valta muuttui muodolliseksi ja seremonialliseksi. Asiantuntijavallan kasvu merkitsee, että ministereistä tulisi enemmän muodollisia vallankäyttäjiä, kuten kuninkaasta tuli perustuslaillisessa monarkiassa. Vanhat herruusmuodot voivat säilyä kuin tyhjät kuoret. Demokraattinen kehikko voidaan säilyttää, vaikka tosiasiallinen tahdon-muodostus kulkisi enemmän tietopohjaisesti.

Asiantuntijat neuvonantajina. Asiantuntija ei käske, vaan antaa neuvoja ja laatii ehdotuksia. Viisaus ei asusta vain huippupisteessä, vaan laskeutuu läpi koko organisaation. Yleinen asiantuntijavalta on toisiaan täydentävien spesialistien organisaatio. Asiantuntijavalta ei ole yhden viisaan valtaa, vaan edellyttää oppineiden joukkoa. Erikoistunut asiantuntijatieto eriytyy työnjaollisesti.

Muuttaa tietoa tahdoksi. Asiantuntijavallan näkökulma merkitsee muutosta valtion tehtävien kannalta. Näin valtion perustehtävät nähdään toisin kuin teollisuusyhteiskunnan vanhoissa aatteissa. Niissä valtion tehtävä oli ajaa kansallisen edun politiikkaa (nationalismi) tai ajaa työväestön etuja (sosialismi) tai turvata yritysten kilpailuolosuhteet (liberalismi). Asiantuntijavallan näkökulmasta valtion funktiona on muuttaa asiantuntemusta valtiolliseksi yleistahdoksi. Tietoyhteiskunnassa valtio voidaan nähdä instituutiona, joka muuttaa tietoa tahdoksi.