Tampereen yliopiston sähköiset julkaisut


 
Yhteiskuntatieteet / Media- ja viestintätieteet
Mäenpää, Jenni

Muokkausta ja manipulaatiota. Digitaalisen kuvankäsittelyn rajat suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä

Julkaisuvuosi - Year:
2008
Kieli - Language:
fin
ISBN:
978-951-44-7289-3
Lukukertoja:
446

Tiivistelmä - Abstract

Digitaalinen kuvankäsittely on mullistanut lehtien kuvatuotannon perin pohjin. Kuvaajalla on esimerkiksi mahdollisuus välittömästi nähdä, millaisen kuvan hän on ottanut. Tämän lisäksi nykyinen digitaalitekniikka antaa lähes rajattomat mahdollisuudet parantaa kuvaa jälkikäsittelyssä. Kuvaa katsomalla ei voi enää päätellä, onko sitä käsitelty vai ei. Toisinaan epäeettinen kuvankäsittely on johtanut jopa lehtikuvaajien irtisanomisiin.

Tässä kirjassa esitellään tutkimus, jossa selvitetään, mitä lehtikuville saa tehdä. Noin 200 kuvajournalismin ammattilaista pohtii muun muassa, mitä eroa on sillä, jos ihminen poistetaan kuvasta rajaamalla tai vaikkapa pyyhkimällä kuvan pintaa jälkikäsittelyssä. Tutkimustulosten lisäksi kirjassa luodaan katsaus lehtien kuvankäsittelyn historiaan ja tulevaisuuteen.


Tampereen yliopisto